perjantai 18. tammikuuta 2013

Aikavarkaan kukistamista ja itseään niskasta kiinniottamista

Yritän muuttaa itseäni hieman. Tuntuu siltä, että istun likan päiväuniajasta ihan liikaa netissä. Surffaan toki hirveän tärkeillä sivuilla, kuten alemyynneissä, fb:ssä, etsin uusia seurattavia blogeja ja sitten vielä viitisen kertaa joka välissä fb:ssa. Aloin tuossa päässäni tehdä päivittäin "aikasyöppöpäiväkirjaa" vrt. ruokapäiväkirja. No tuo nettailuhan se saa ajan katoamaan ja to do -listan kasvamaan. Nyt päätin, että päikkyaikana se on se puolituntia, jonka olen koneella ja muu aika sitten muuta. Voitte uskoa, miten tällanen näky inspiroi laittamaan koneen kiinni:

Pitäisi siis silittää kauhea kasa vaatetta. Yleensä tuo silityspino ei kasva läheskään noihin mittoihin, mutta tuolla on pestynä kaikki vauvan bodyt koosta 50 kokoon 68 plus housut päälle. Olisi ehkä pitänyt pestä niitä vauvakuteita vähän enempi osissa...

Toinen, mikä huutaa mun nimeä on tämän näköinen:
Pääsykoekirja. Eilen piti lukea, mutta joku nimeltämainitsematon aikavaras vei koko päikkäriajan... OHO!

Tänään lapsukainen heräsi kunnioitettavaan 5:45 aikaan. Eikä hemmetti vieköön nukahtanut takasin, vaikka viereen otin. Halusi isin kanssa aamupalalle, kun isi päätti nousta, koska kello ois herättäny 6:00. Hitto että minuu väsytti! Muksu söi isin kanssa ja sit oli mun vuoro käydä aamupalalle, kun olin saanut itseni hilattua pystyyn. En meinannut saada ruokarauhaa, kun ois pitäny lähteä leikkimään. Sanni-ohjelma ei voinut jälkikasvua vähempää kiinnostaa, joten tämä mama vetäisi Titi Nalle -kortin taskusta. Tadaa! Sain syödä rauhassa... ja sen jälkeen hakea saunaan puita, tehdä viikkosiivouksen ja sen semmosta. Onneks oli näin kauhea pakkanenkin, niin ei tullut morkkista siitä, ettei lähdetty ulos :D Kaveri tuli sit vähän ennen ysiä muksunsa kanssa meille, niin lapset sai leikkiä ja väsyttää itteään. Hirveen kiva aamu kuitenkin loppupeleissä, vaik silloin heräämishetkellä ei tod. tuntunut siltä... Toi Titi Nalle -kortti pitää muistaa jatkossakin. Ai vitsit se pelasti paljon :D

Iltapäivällä voiskin mennä alemyyntejä vielä kiertämään. Tossa lähikauppakeskuksessa ois viel kaiken lisäksi semmonen lasten leikkipaikka, jossa likka vois käydä pomppimassa energioita tasasemmiksi. Mun pitäis ainakin käydä hakemassa vihko itelleni sekä uusi purkki Bio-oilia mahaa varten. Jotain lastenvaatetta saattaa vahingossa tarttua matkaan, kun monesti "on niin halpaa"...

Ei kommentteja: