lauantai 30. maaliskuuta 2013

Reklamaatioihin vastaamisesta

Tuossa jokunen aika sitten reklamoin kolmesta asiasta eri tahoille.

 1. Muumi-muki, joka oli muutaman käyttökerran jälkeen risahtanut rikki niin, että kahvia valui pois.
2. Me&I -tunika, jossa kaula-aukon ja hihan välinen mitta oli toisella puolella 3cm ja toisella puolella 4cm
3. Muumi-pussilakanasetti, joka oli ekan pesun jälkeen täysin kiero.

 Laitoin kaikista reklamaatiot menemään netin kautta illalla kymmenen tienoilla. Kaikista vastattiin seuraavana aamuna 8:30-9:30 välisenä aikana ja annettiin toimintaohjeet.

1. Arabialta annettiin ohjeeksi joko lähettää muki heille tai viedä se lähimpään tehtaanmyymälään. 2. Me&I pyysi täyttämään palautuslomakkeen ja lähettämään tunikan heille.
3. Finlayson pyysi lähettämään tuotteen heille vikakertomuksen kera.

 Miten reklamaatiot sitten etenivät.

1. Huomasin, että Riihimäellä on tehtaanmyymälä, joten kiikutin mukin sinne. Myyjä sanoi, että selkeä jännitevika ollut mukissa (miten tosta jänniteviasta tulee joku sähköjuttu mieleen) ja saan saman tien uuden tilalle. Ei olisi paremmin voinut mennä!!








 Kolmatta viikkoa kului, että en kuullut mitään kummastakaan jäljellä olevasta reklamaatiosta.

 3. Ensin tuli Finlaysonilta postipaketti postiin, josta kävin sen noutamassa. Olisin ehkä toivonut jotain pientä tietoa etukäteen siitä, että reklamaatio on ylipäänsä löytänyt tiensä perille. Paketissa oli uusi pussilakanasetti, joka oli pesty, jotta ei tullut yhtä kieroa hyvitystä. Pieni miinus oli, että ei saatu enää Rakkaus-muumi -settiä, joka oli alkuperäinen vaan nyt tuli Sydänmuumi-setti. MUTTA oikeasti superupeeta, että olivat pesseet tuon uuden setin ja saatiin tyynyliinakin tuota uutta kuosia, kun olin jättänyt sen rakkausmuumityynyliinan meille. Siinä kun ei ollut vikaa. Näiden lisäksi paketista paljastui vielä semmoinen kaunis fuksianpunainen kukkaro sekä henkilökohtaisesti tehty kirje, jossa pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin miksi saatiinkin eri kuosilla oleva setti takaisin, jne. Se oli myös henkilön nimellä allekirjoitettu, joka lisäsi hyvää fiilistä. Aivan nappisuoritus Finlaysonilta!


 2. Seuraavaksi tuli Me&I:lta sähköposti, että reklamaatio on otettu vastaan. Tämän jälkeen tulleissa sähköposteissa puhuttiin "tilauksesta", joka oli jokseenkin hämmentävää. Vastaanoton jälkeen reklamaatio oli kyllä hoidettu nopeasti, sillä sain postilta eilen tiedon, että paketti on noudettavissa Smartpostista. Tänään hain paketin. Yhtään mitään pahoittelua en paketissa enää nähnyt. Ainoa pahoittelu oli siinä ensimmäisessä sähköpostissa. En tiedä kertooko tämä reklamaatioiden määrästä vai mistä. Hämmentävää oli myös, että tämän reklamaatiohyvityksen kyljessä oli lasku, vaikka minulla oli jo koko tilaukseni lasku olemassa eikä siinä ole vielä eräpäivääkään ollut. Jos en olisi huomannut päällekkäisyyttä, olisin saattanut maksaa tuotteen tuplasti.


 Itse arvostan kovasti henkilökohtaista vivahdetta reklamaationkäsittelyssä. Tuli tosi hyvä mieli Arabian ja Finlaysonin vastauksista, kun oli tuommoinen henkilökohtainen ote.

Ei kommentteja: