sunnuntai 31. elokuuta 2014

Ruokaa ja leipomuksia

Tässä on menneenä parina viikkona tullut leivottua ja kokkailtua jos jonkinnäköistä. Eepun kanssa tuli tehtyä "matopiirakkaa" eli kääretorttua. Tuo toinen nimi johtuu siitä, kun Eepu kuuli ensin minun sanovan "käärmetorttu" ja sitten kun hän ei sitä oikeaa nimeä enää muistanut, hän kaiveli muististaan tuon matopiirakan :)

Tämmönen oli meidän matopiirakka. Melkosen runsas kermatäyte... Olin muutes muistellut, että kääretorttupohja paistuisi pitkään uunissa. Pyh. Jotain 5-10min, niin tuo pohja oli paistunut :)


Koska olen itse käynyt mustikassa, naapurin tyttö on käynyt mulle niitä hakemassa ja sukulaismies toi niitä myös, oli tietenkin sanomatta selvää, että piirakka piti tehdä. Oli ihan jees, joskin pohja pääsi aavistuksen tummaksi.


Possusuikalekastiketta ja perunamuussia. Ihana lohturuoka. Tuli tehtyä meidän sairastelun jälkeisellä viikolla. Just semmosta pehmeetä ja sulaa suuhun. Lihan lisäksi tuossa on paprikaa suikaleina.


Välikevennyksenä superiso kesäkurpitsa, jonka sain naapurista :)


Tuota jättikurpitsaa tuli laitettua lasagneen. Laitoin pastalevyjen päälle ennen lihakastiketta kurpitsasuikaleita, jotka olin vedellyt juustohöylällä. Mulle maistui tosi hyvin, mutta muu perhe oli sitä mieltä, että perinteinen on parempaa. Höh!


Mies kävi lihatukussa ja toi mulle sieltä naudan kulmapaistin. Pilkoin sen kuutioiksi ja tein pataa. Hauduttelin lihoja jotain 3h ja ai jumankekka kuin hyvää tosta tuli. Voin laittaa ohjetta (summittainen), jos joku sitä haluaa. Liha hajoaa haarukkaan ja on supermureeta!!



Tää oli meidän pikaruoka jääkaapin jämistä. Broilerileikkelettä (eli siis sitä mitä laitetaan leivän päälle), yrttipippurituorejuustopurkin puolikas, ruokakermaa ja paprikaa. Mausteita vähän. Namnam :)

Ei kommentteja: