torstai 28. elokuuta 2014

Sairastelua

Tuossa ennen tämän kuun puoliväliä Liu alkoi kuumeilla kovasti. Kuume kipusi päivittäin lähelle neljääkymppiä, kuumelääkkeistä oli hetkellinen apu (silloin riitti energiaa vaikka näyttämään äidille mitä keittiölaatikoissa on). Kolmantena kuumepäivänä soittelin terveyskeskukseen, mutta vasta neljäs kuumeilupäivä vaatisi lääkärikäynnin. Näin sanottiin. No tuli (tietysti) se neljäskin kuumepäivä ja soitin päivystykseen (sunnuntai). Jonot olivat pitkät ja saatiin jäädä kotiin jonottamaan ja odottamaan tekstaria, jonka jälkeen olisi about tunti aikaa mennä sairaalalle. Tuo on minusta aika näppärä, sillä odotustilassa kipeän lapsen kanssa monta tuntia ei hirveästi houkuta!



Olin soittanut vartin yli 12 ja vielä kolmen aikoihin oltiin kotona odottelemassa. Soitin sairaalalle, että koskakohan se meidän aika mahdollisesti olisi. Sanoivat, että suunnilleen tunnin päästä tulisi tekstari ja siitä tunnin päästä olisi aika. Ehkä vartti puhelun jälkeen allekirjoittanut alkoi voida t-o-d-e-l-l-a huonosti. Mikään ei pysynyt sisällä ja tärisin peiton alla. Oli ehkä paras hetki itselle sairastua, kun pikkuneiti oli kovin äidin perään ja olisi pitänyt sinne lääkäriin lähteä. Onneksi kotona oli myös Miekkonen, joka sitten lähti neitoa kiikuttamaan lääkäriin, kun tekstari tuli. Tyttösen crp huiteli jossain 150 yllä, keuhkokuvat otettiin (likka on vauvasta saakka rohissut, mutta lääkärit eivät ole olleet huolissaan - kuvat puhtaat) ja laajat verikokeet otettiin myös. Korvatkin katsottiin, mutta ei ollut kuin aavistus punoitusta. Mistään ei oikein selvinnyt mitään. Lastenlääkäri kävi kuitenkin paikalla ja antoi diagnoosiksi adenoviruksen. Tauti menisi kuulemma itsekseen ohi ja jos vielä seuraavana päivänä kuumeilisi kovin tai yleiskunto muuttuisi, pitäisi mennä takaisin.

Tadaa - seuraavana päivänä ei ollut kuumetta. Mutta. Tyttö oli kiukkuinen kuin ampiainen. Vain syli kelpasi. Joskus sekään ei ollut hyvä. Eikä lattia. Ei mikään. Annoin lääkettä ja se auttoi hetkeksi. Olin ymmälläni, että mikä toista vaivasi. Mietin jo ääneen miehelleni, että pitäisikö lähteä käymään lääkärissä, kun toinen on niin kärttyinen. Ajateltiin vaan, että on loukkaantunut edellisen päivän tutkimuksista ja purkaa sitä meihin. (Toki se lääkkeen auttaminen unohtui tässä pohdinnassa...). Seuraavana päivänä tilanne oli sama ja koska halusin saada hyväntuulisen tyttäreni takaisin, soitin terveyskeskukseen. Kello oli tällöin kolme ja paikka meni neljältä kiinni. Ajanvarauksen henkilö oli alkuun hyvin tiukkasanainen ja sitä mieltä, ettei mitään aikaa voisi enää antaa ja ainoa tapa päästä lääkäriin oli mennä jonottamaan sairaalalle (aukeaa neljältä). Kysyttyäni, että millä tavoin pääsisin sitten jo samantien sinne päivystysjonoon, kun edellisellä kerralla lapsi pääsi tutkimuksiin vasta nukkumaanmenoaikaa, tapahtui ilmeisesti jonkinlainen herätys. Henkilö pyysi sotun, jotta voisi katsoa mitä muksusta oli kirjattu. Huomattuaan crp-arvon, hän totesi, että lapsi vissiin on jollain lääkekuurilla. Kuullessaan ettei näin ole, häneltä löytyi kuin löytyikin aika hoitajalle. Lähdettiin samoin tein ajelemaan ja päästiin samantien myös hoitajalle. Pika-crp oli enää onneksi vain 50, mutta katsottuaan korvat hoitaja sanoi olevansa sitä mieltä, että ne ovat aivan punaiset. Hän laittoi meidät lääkäriä moikkaamaan ja diagnoosina molemmat korvat tulehtuneet. Apteekin kautta kotiin ja ilmeisesti jo ensimmäinen ab-annos alkoi helpottaa, sillä itkuisuus loppui. Saatiin ohje mennä viiden kuuden viikon jälkeen hoitajalle tsekkiin ja tuossa parin viikon päästä olisi tarkoitus varailla aikaa. Olin jotenkin osannut odotellakin tuota korvatulehdusta Liulle, koska kuten aiemmin mainitsin, hän on vauvasta saakka rohissut ja lääkärien mukaan se johtunee jostain ahtaista tiehyistä ja olen ymmärtänyt, että se ahtaus voi aiheuttaa sitä ettei korvat ilmaannu niin hyvin. Tiedä sitten, mutta nyt meni näin. Toivotaan, ettei nyt uusisi. Itsehän olen korvakierrelapsi ja kierre loppui risojen poistoon.

Ei kommentteja: