keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tänään oli hyvä päivä

Tänään tuli ehdittyä sopivasti asioita ja mikä parasta - tuli oikeasti otettua Eepu mukaan hommiin. Monesti sitä tekee itse nopsaan kotityöt yms. sillä aikaa, kun lapsi puuhailee omiaan. Eepun ollessa kerhossa, kävimme Liun kanssa hakemassa puurohiutaleita ja hammastahnaa, kun ne oli loppu. Paitsi että tullessamme kotiin löysin avaamattoman puurohiutalepaketin kaapista. No nyt ei hetkeen tarvitse niitä sitten ostella. Samalla reissulla innostuttiin hankkimaan syksy/talvikukat ja ehdittiin kirpparillakin pyörähtää. Tehokas aamupäivä.

Lounaan jälkeen Liu kävi päikkäreille. Oli muuten haastavaa miettiä asustusta tuonne viilenneeseen säähän!!

Eepu leikki huoneessaan, joten otin aikaa itselleni kirpparilta ostamieni lehtien ja kaupasta mukaan tarttuneen (joo-o, maksoin kyllä sanavalinnasta huolimatta;) ) suklaan kera. Tykkäsin kovin pienestä huilista ja pattereiden lataamisesta. Eepu kävi jossain vaiheessa hakemassa tabletin itselleen. Puolisen tuntia hän sillä pelaili. Tällä hetkellä lemppari taitaa olla Lolan ABC-juhlat/-juna ja Hertan maailma. Voisinkin jossain postauksessa käsitellä tuota esikoisen tabletin käyttöä!

Päivälepo-ohjelmisto

Sitten olikin aika alkaa laittelemaan iltaruokaa ja siinä pääsi viettämään äiti-tytäraikaa Eepun kanssa. Vähän mietin uskallanko vielä antaa terävää veistä tyttäreni käteen, mutta koska tiesin hänen luonteensa, päätin uskaltaa. Itse kuorin, viipaloin ja siivutin juurekset. Eepu sai sitten tehdä niistä siivuista kuutioita. Sujui tosi hyvin ja tyttö itse oli innoissaan uudesta "vastuualueestaan". Kovin tohkeissaan hän selitti kuinka ei ole aiemmin saanut auttaa tämmösissä leikkuuhommissa vaan on aina pitänyt katsella. Pitää ottaa tavaksi enemmänkin ottaa Eepu mukaan päivittäisiin hommiin.

Eepun tyylinäyte
 Iltaruuan jälkeen mentiin vielä pihalle laittamaan päivällä ostamani kukat parhaat päivänsä nähneiden kesäkukkien tilalle.

Nämä lensivät pois silmistä! Toista yksilöä on vähän nypitty pitkin kesää parin apulaisen toimesta.

Näitä sommiteltiin ruukkuihin Eepun kanssa. Tuo kaali oli hänestä erityisen hieno.
 Uusista kukka-asetelmista laittelen kuvia, kunhan saadaan viimeinen silaus tehtyä. Oli nimittäin sen verran hämärää istutellessa, että ei viitsitty enää metsään lähteä hakemaan muutamia somisteita. Eepu oli aika suloinen noita istutuksia tehdessä - hän selitti kuinka me tehdään maailmaa kauniimmaksi kuinka hän on juuri tällaisesta maailmasta haaveillut. Mitä ikinä tuo tarkottikaan <3

Loppuun vielä muutama kuva mun kasvimaan ylpeyksistä. Ekaa kertaa kasvatin maissia ihan alusta asti itse ja tuli jopa satoakin :)


Kuorten alta paljastui mukava ylläri!

Se suurin ja mahtavin!

Kaikille ei kesän pituus riittänyt. Yritys oli kova!

Kolme korjuukypsää tähkää sieltä tuli ja ne on nyt keitetty ja pakastettu. Sunnuntaina olisi tarkoitus nostaa perunat ja ruuaksi on grilliruokaa. Meinasin, että samalla maistellaan nuo maissit - grillin kautta tietysti!

2 kommenttia:

Annika saaresta kirjoitti...

Hienot maissit!

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Eikös! Ainakin kypsäks keitettäessä tuoksuikin ihan maissille, joten toivon, että myös maku ois hyvä :)