perjantai 31. lokakuuta 2014

Joulu tulee, lapsikin sen tietää...

Mistä tietää, että joulu on lähellä? No siitä, että postilaatikkoon on ilmestynyt lelukuvasto. Muistan itse lapsuudestani, kuinka hauskaa sitä oli selata, haaveilla ja esittää siitä toiveita. Nyt oma lapseni tekee samaa. Annoin kuvaston hänelle sanoen, että hän voisi katsoa olisiko siellä mitään mukavaa joululahjaa, jota voisi toivoa. Kuvaston käteen saatuaan hän kysyi, koska joulu on ja onko siihen enää yksi yö. Kuultuaan, että pari kuukautta, hän tarkensi, että tarkoitinko nyt kahta. Saatuaan varmistuksen hän lähti huoneeseensa. Muisti kyllä myöhemmin kertoa Miekkoselle ja Liulle, että jouluun on muuten enää kaksi kuukautta..




Meni kymmenisen minuuttia, niin luokseni saapui esikoiseni hyvin tärkeänä.. "Minulla olisi äiti sinulle asiaa, käydäänpä tähän pehmeälle (sänky) istumaan ja katsomaan". Hän jatkoi jutustelua pohjustaen tulevaa katselua "kyllä mä aika monta löysin, mutta paria juttua en rastittanut"... well, enough said? ;)


Kyseisestä lehdykästä oli tosiaan rastitettu lähestulkoon kaikki. Varsinkin vaaleanpunainen. Jotkut tekniikkalegot ja sen semmoiset ei vielä kiinnostaneet. 

Lopuksi hän kuitenkin totesi "Oikeastaan minulla on äiti vain yksi toive"

TÄMÄ!


Eli siis tuo työmaa-ajoneuvojuttu... Mielenkiintoista tästä tekee se, että meillä ei ole yhtään junaratajuttuja olemassa ja tyttö ei ollut kyseistä lelua edes rastittanut. Se oli kuulemma "suuri vahinko", että rasti oli unohtunut. Hän haluaa varsinkin tuon ukkelin ja liikennemerkin. Täytyy myöntää, että tämä äiti on hieman hämmentynyt.

Blogia lukevien sukulaisten ja kummien ei kannata ottaa näistä kuvista mitään vinkkiä joulujuttuihin. Toiveita oli niin monta, että meidän pitää vielä vähän hioa sitä lopullista listaa ;)

Vielä se yksi paksu luettelo on saapumatta. Mitenköhän innokasta rastitusta sen sivut saavat aikaan. Onko teidän lapset innokkaita lelukuvastojen lukijoita?

torstai 30. lokakuuta 2014

Pihahommia

Tänään päätettiin viettää ihan kotipäivä. Yleensä meillä menee aamupäivät aina jossain muualla kuin kotona. Maanantaisin on kauppapäivä, tiistaisin ja keskiviikkosin Eepun kerho, torstaisin meidän kylän lastenkerho ja perjantaina ei ylläri ole mitään. Tosin, jos ollaan lähdössä reissuun niin kuin huomenna, aamupäivä menee pakkaushommissa.

Meillä on iso piha ja pihan ympärillä liian monta lehtipuuta. Se tarkoittaa haravahommia ja paljon. Iltapäivällä olisi tarkoitus iskeä takapihan kimppuun, nyt aamupäivällä aikani kului kompostin parissa. Mä taidan olla jollain tapaa kieroutunut, kun tunnen suurta mielihyvää siitä, että saan tyhjennettyä valmista kompostia ja tökittyä kompostimassan alemmas, jotta sinne mahtuu talvella biojätteet.


Vein kompostista tulleen mullan (jossa tosin oli kananmunankuoria ja sen semmosta vielä kokonaisena) meidän marjapensaiden alle ja päälle heittelin pihalta haravoituja lehtiä, ettei se komposti kovin pahasti kävisi nenään. Ja vaikka tuo koiramme haistaa lehtienkin läpi, toivon niiden hillitsevän sen himoja piehtaroida siinä. Kovasti se kompostimulta tuntuu Kaapoa houkuttavan, kun sitä luonnollisesti karisi heitellessä myös siihen pensaiden viereen, niin eiköhän koirapoika ollut siinä kylkeään hieromassa heti kun silmä vältti. Ärsyttää hieman, sillä tuo on kuitenkin sisäkoira... Tällä hetkellä siitä lähtee karvaa ihan älyttömästi, joten taidan harjata sen iltapäivästä myös. Se irtokarva ei nimittäin tuoksahda mitenkään ihanalta. Jospa se kompostilöyhkä lievenisi myös samalla.





Loppukevennykseksi keskustelu Eepun kanssa kompostin tyhjennyksen lomassa:

E: Oho, siellä on multaa!!
M: Joo, niin on.
E: Onko siellä kuolleita ihmisiä?
M: (?) Öö, ei ole. Kuolleet ihmiset haudataan hautausmaalle, ei kompostiin.
E: Mutta eikö kuolleista ihmisistä tule hyvää multaa?
M: Kyllä niistä multaa tulee, mutta ei sitä multaa käytetä mihinkää lannoitukseen. Ruokajätteet viedään kompostiin ja niistä saadaan hyvää lannoitusmultaa.
E: Miksi siitä ruuasta tulee multaa?
M: No nyt en kyllä tiedä ihan oikeaa vastausta, joten täytyy tarkastaa netistä, kun menemme sisälle.
.
.
.
(kotona ruuan jälkeen istun keittiönpöydän ääressä kännyllä nettiä selaten)
E: Mitä sä äiti teet?
M: Nettiä selaan.
E: Joko sä olet löytänyt, että miksi se ruoka muuttuu mullaksi?
M: Hyvä, kun muistutit, katsotaas (ei löydy suoraan kirjoittamalla tuon kysymyksen googleen, joten sovellan hakusivulla näkyvistä lauseista).. Sieltä kompostissa on erilaisia mikrobeja, jotka tarttuvat siihen kompostiin laitettavaan jätteeseen ja hajottaa sen sitten ajan kanssa mullaksi.
E: Hyvä (opettajamaisella äänensävyllä)

Toi mukula on uskomaton. Sen lisäksi, että se muisti tuon kysymyksen niin se esitti myös mulle hakusanoja tyyliin "ruuasta multaa" "ruoka muuttuu mullaksi". Mistä se tietää, että tollasilla sanoilla haetaan jotain?!? Se on vasta 3,5v!!

Joko teillä on pihahommat tehty talvea varten?

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Maalla pimeäkin on pimeämpää ja tuuli saa uuden merkityksen

Asumme kirjaimellisesti maalla. Meiltä on lähikauppaan about 15 kilometriä, asfalttipäällysteiseltä tieltä on meille vielä muutamien kilometrien pätkä hiekkatietä ja taloamme ympäröi metsä. Kaupungin valot eivät siis todellakaan kajasta meidän iltataivaalla. Kun on pimeää, on todella pimeää.

Varsinkin näin syksyllä ennen lumentuloa on älyttömän pimeää ja lasten kanssa on mukava ulkoilla myös iltaisin. Itse en mielelläni ihan pilkkopimeään lähde kulkemaan (edes otsalampun kanssa), joten mahdolliset iltakävelyt hoidetaan hämärän aikaan. Koska maalla asutaan, meillä ei ole jalkakäytäviä ja välillä autot (usein henkilöiden, jotka eivät asu täällä) kulkevat lujaa. Tällaisissa tilanteissa heijastimien merkitys nousee aivan omaan arvoonsa. Lapsilla on ulkopuvuissaan heijastimet jo valmistajan puolesta, mutta mielestämme ne eivät ole riittävästi. Tämän vuoksi molemmilla likoilla on vielä lisäksi heijastinliivit. Ne puetaan päälle oikeastaan aina, jos lähdetään ulos kolmen jälkeen. Hämärä tulee kuitenkin melko varkain.

Bongaa muksut!


Tänään lähdettiin ulkoilemaan puoli viiden jälkeen, jolloin oli jo lähestulkoon pimeää. Onneksi meillä on pihavaloja sen verran, että saadaan olennaisin eli hiekkalaatikko valaistua ja vähän muutakin. Lapset olivat hiekkiksella ja mä haravoin vähän lehtiä kasaan. Oli muuten ehkä maailman turh(auttav)inta hommaa, kun tuuli oli melkoinen. Juuri, kun sai haravoitua ison kasan, tuli tuulenpuuska ja *puf* lehtiä oli taas siellä sun täällä. Ehkäpä huomenna Miekkonenkin kerkeisi meidän seuraksi, niin saataisi piha puhtaaksi niistä lehtikasoista. Ei taas tiedä, koska sitä lunta tulee tai pakkasta, joka liimaa lehdet maahan. Kivempi nuo lehdet olisi nyt saada pois silmistä kuin keväällä, kun ne ovat painuneet lumen alla ihan littanaan.

Tuommoiset astetta napakammat tuulet ovat muuten jänniä näin maalla asuvan vinkkelistä - koskaan ei tiedä kaatuuko joku puu sähkölinjojen päälle jossain päin ja pääset nauttimaan kynttilänvalosta X tuntia. Tänäänkin ne sähköt katosivat (onneksi vain hetkeksi) meidän ollessa pihalla. Tuli muuten tosi pimeetä, kun yhtäkkiä katosi valaistus. Liu oli lähellä ja Eepukin osasi onneksi suunnistaa mun luokse. Oliko yllätys, että mulla oli vielä iltaruoka uunissa ja pyykkikone päällä. Oli tuuria, että ruoka oli juuri valmista ja tietysti, että se katkos kesti ehkä 10 minuuttia. Viimeksi se taisi kestää pari päivää. Eikä se, että sähköä ei saa, sen vielä kestäisi jollain tapaa, mutta kun vettäkään ei tule, kun pumppu toimii sähköllä!! Ei siis sähköä, vettä, vessaa ja näiden myötä ei siis ruokaa, suihkua, jne... Lämpöä sentään saa, kun on leivinuuni. Sillä toki voi jotain ruokaakin tehdä. Kovin nopea ruuanvalmistustapa se hauduttelu ei kyllä ole...

Tämän päivän iltaruoka olisi valmistunut myös leivinuunissa - jauhelihakiusausta. Olen tykästynyt käyttämään juuressekoitusta perunasipulisekoituksen ohella kiusauksissa. Tulee kivaa makua ja väriä!!


Neuvolakuulumisia

Käytiin tosiaan tänään siellä neuvolassa. Mun aiempi yläkäyrämaha on nyt ylä- ja keskikäyrän puolivälin maha. Tyyppi ei majaile enää poikittain vaan linkussa, kuten isosiskonsa Eepu aikoinaan. Koska kaveri on käyränsä ja asentonsa puoleen kuin siskonsa, vedän tässäkin loogisen johtopäätelmän, että kotiutumisvaatteet tullee olemaan ennemmin 56 kuin 50 kokoa. Terkkari vähän väläytteli, että jos kasvu pysyy tolla käyrällä, voisin lähempänä laskettua päivää päästä ultraan, jossa tehdään painoarvio.

Kaikki oli neuvolassa muutenkin mallikkaasti. Äidille tosin on nyt tuota painoa kertynyt, mutta sepä ei ollut yllätys. Olen ihan lipsunut menneinä parina viikkona ns. normiruokavaliosta ja melkein päivittäin on tullut syötyä joko karkkia tai jokin leivonnainen. Katse peiliin siis. Mutta ei tuo terkka vielä huolissaan ollut :) Ei tämän viikon meno tuon mun herkuttelun osalta näytä kyllä yhtään paremmalta, kun sunnuntaina tein talkoisiin toscapiiraan, joka syötiin loppuuna maanantaina. Eilen herkuteltiin Miekkosen synttärikakulla ja tänään olen (tietysti) herkutellut sillä. Vieläkin sitä tuolla kaapissa ois ja on kuulkaas hyvää ;) Eikä yhtään helpota tuo loppuviikko, kun lauantaina on kaverin kolmekymppiset ja ystäväni tuntien tarjolla on jos minkäkinlaista herkkua. Periaatteessa en stressaa raskaudenaikaisen painonnousun kanssa, MUTTA kun tiedän syöneeni väärin, niin tiedän kertyneiden kilojen olevan myös muuta kuin pelkkää raskaudesta johtuvaa nousua. Ehkä mä ens viikolla kokeilen olla melko herkutta. Tosin olin suunnitellut vierailua mummilla, jossa ei parane kieltäytyä herkuista. Tosin se on vain yksi päivä seitsemästä ;) Vähän pitäisi herkkuja syödä vähemmän, niin voisi sitten niinä parina herkkukertana viikossa olla puhtaalla omallatunnolla. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että parissa muussa blogissa, jossa kirjoittajat odottelee suht samoilla viikoilla, on koettu samanlaista herkuttelua. Tän on siis pakko kuulua tähän vaiheeseen raskautta, eiks ni? ;)

Liun neuvolassa oli myös kaikki hienosti. Tämä äiti oli vaan ihan lahopää ja lähti lapsen kanssa neuvolaan ilman lapsen neuvolakorttia. Neukkutäti rauhoitteli, että muistit sentään lapsen...
Liu oli puolessa vuodessa venähtänyt 7cm ja painoakin oli tullut sopivasti. Vielä ei tosin 10kg mennyt rikki :) Mun siro tyllerö! Alkuun Liu ei halunnut yhtään innostua laittamaan pieniä nonparelleja purkkiin vaan teki kaikkea muuta. Terkka oli ihmeissään, kun kuulemma AINA kaikki innostuvat niistä. Mietittiin jo, että voisko lapsella olla punaviherhahmotusongelmaa, kun lattia oli vaaleanvihreä ja nonparellit vaaleanpunaisia. No vähän ajan päästä kokeiltiin laittaa strösselit valkoiselle liinalle, niin siitä Liu ne innostui purkittamaan. Sitten sama taas lattialla ja tällä kertaa sujui. Terkka totesikin, että "ei vaan tainnut ekalla kerralla likkaa vähempää kiinnostaa". No niinpä. Semmonen tuo mun tyttöni kyllä on. Jos on johonkin hommaan keskittynyt, niin täytyy olla jotain superspesiaalia, että hän siirtyy tekemään sitä. Jalkapalloa futailtiin ja palikkatornin tekemisestä vain kysyttiin. Lääkärissä oli semmonen ehkä mun ikänen mieslääkäri, joten Liu ei turhia vierastanut. Yleensä vanhemmat miehet pistää likan melko lukkoon aluksi. Kaikki oli lääkärinkin mukaan hyvin. Tosin tällä hetkellä Liulla on flunssaa ja korvat kuulemma näyttivät siltä, että saattaa tulehtua. Pitää mennä kuumeen ilmetessä ne sitten heti tarkastuttamaan. Samoin saatiin vinkiksi hakea apteekista semmosta korvanpuhdistusainetta, kun kerroin Liun inhoavan korvanpuhdistusta. Kovin mielelläni en vastentahtoisesti korvia puhdista. Se vaikeuttaa korvien tutkimista esimerkiksi lääkärissä, jos lapsi yhdistää korvat johonkin vastenmieliseen.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Raskauden aiheuttamaa materialismia ja neuvolapohdintaa

Totesin Miekkoselle tänään, että laskettupäivä tulee varmaan eteen ihan varkain, kun tässä on remontin lopettelut ja joulu pyhineen näppärästi välissä. Nyt on 29 viikkoa täynnä.

Musta on tullut jotenkin vähän materialisti tämän kolmannen ja näillä näkymin viimeisen lapsen odotuksessa. Tuntuu, ettei ne vanhat tyttöjen vaatteet enää kelpaakaan, vaan pitää saada vaihtelua. Samoin pinnasängyn pinnasuojan kuosi on ihan kamala ja se pitää uudistaa. Onneksi äippä lupasi tehdä siihen uudet päälliset. Pitäisi vielä keksiä se kuosi. Varmaan joku raidallinen, kun minusta on kyse. Imetystyynyn päällisen äippä vaihtoi Liuta varten semmoseen mustaan muumi-kankaaseen. Ei siinä ole mitään vikaa, mutta nyt on alkanut kiehtoa vaikkapa harmaa tähtikuviollinen tyyny. Äiti varmaan tykkäisi, jos tuon taas raahaisin hänen luokseen uudistukseen:D Vanhat vaunut sentään kelpaa, vaikka niillä ei täällä maalla hirmunäppärästi liikutakaan. Isopyöräiset olisi paremmat. Meillä on siis Britaxin B-dualit. Onneksi mun materialistisuuden kohoaminen ei näy tarpeena ostaa kaikkea uutena. Kirppareilta on tullut tehtyä löytöjä. Toki olen silti alemyyntejä kiertänyt ja hyödyntänyt niitäkin :) Onkohan tää joku "viimeinen fiilistely", kun tietää ajattelevansa, että tämän jälkeen perhe on koossa? Onko muilla samaa?

Nyt ei ole muuten oikeastaan ollut mitään pahoja raskausvaivoja. Ajoittain pitkään istuminen aiheuttaa kipuja lonkkiin/lantiolle, mutta ei oikeastaan muuta. Joo, en pysty lenkkeilemään entiseen tahtiin ja selällään ei ole kiva olla pitkiä aikoja, mutta ne nyt on normaalia tässä vaiheessa :) Närästyskin tulee ajoittain, mutta yleensä se liittyy tomaatin tai paprikan syöntiin. Ja sitten iltaisin uuvuttaa, jos ei ole päivällä ehtinyt yhtään huokaista. Mutta nuokin ovat lähinnä normaalia ennemmin kuin vaivaa. Ei ne kiusaa. Katotaan tuleeko ne jumalattomat liitoskivut vielä...

Huomenna on neuvola, jossa katsotaan miten tuo mun maha on jatkanut kasvuaan. Toivon kovasti, että ei menisi enää siellä yläkäyrällä. Kuopus meni alakäyrää ja oli 49cm ja 3,2kg. Esikko keskikäyrällä 56cm ja 4,2kg. Tarkottaisko yläkäyrävauva sitten 63cm ja 5,2kg? Hope not ;)

Mun neuvolan jälkeen on Liun 1,5v neuvola ja lääkäri. Mukava nähdä miten tyllerö on kehittynyt. Nyt häntä on muuten alkanut kiinnostaa potta jo jossain määrin. Välillä hän käy sitä ihmettelemässä ja joskus haluaa siinä istuakin. Siitä se lähtee, omassa tahdissaan. Eepun kohdalla alkoi jossain samoilla ikänurkilla ja sitten tuli totaalistoppi ennen kuin vähän ennen 2v synttäreitä alkoi taas kiinnostaa. Lopulta likka oppikin kuivaksi tosi nopsaa ja kesällä ei tarvinut vaippoja enää ollenkaan. Näin muistelen. Katsotaan tuleeko Liullekin totaalikieltäytyminen jossain vaiheessa. Ainakin nyt tiedän, ettei siitä tarvitse ottaa mitään stressiä :) Pottailun lisäksi on puhetta alkanut tulla tipoittain. Ei mitään kovin suurta spurttia asian suhteen vielä, mutta höpöttelee omiaan ja välillä testaa onnistuisiko ns. ymmärrettävien sanojen sanominen. Oli huikeeta katsoa tuossa yhtenä päivänä, kun pitkään istui hiljaa kuin näyttäen haluavansa sanoa jotain. Sitten hän tokaisi "Anna"... ja virnisti päälle. Oli varmaan hänelläkin mukava tunne. Tiedän joidenkin samanikäisten puhua höpöttävän tässä iässä jo vaikka minkä verran. Osasin kuitenkin odottaa, että Liu lämpenee puhumiselle hitaasti. Tämä odottamisen osaaminen taas perustuu siihen oletukseen, että sisarukset kehittyvät samalla tavalla. Oletushan on täysin väärä, mutta tässä kohdassa näyttäisi menevän suht samalla tavalla. Eepu alkoi puhumaan kunnolla melko pian, kun puhumaan ryhtyi. Mikä onkaan pikkusiskon oma tie tällä saralla? Mielenkiinnolla odotan :)

Ai niin, raskaanaolevien sanotaan olevan aika hyviä kiihtymään nollasta sataan ihan pikkujutuissakin. Itse en yleensä kovin helposti menetä hermojani, mutta eilen kilahdin kunnolla Miekkoselle, joka leikkasi mulle väärän kokoisen leivän. Se oli liian pieni, niin ärsyttihän se. Hah. Ei mut oikeesti. Kilahdin liian pienestä leivästä. Saatoin jopa haistatella. Ei hyvää päivää :D Nyt onneks jo naurattaa ;)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Tänään deadline koulutyössä ja tuliko valmista...

Tänään on se deadline siinä mun moneen kertaan täälläkin mainitussa koulutehtävässä. Sainko sen valmiiksi? NO SAIN! Hitsi vie! Oon ylpee et sain sen puristettua kasaan ja oon ihan tyytyväinen siihen.

Melkein tosin eilen meinasi epätoivo iskeä, kun luin päivällä jotenkin huonosti noita harjoitustyöohjeita ja muokkasin jo luulemani valmiin työn sellaiseksi kuin ymmärsin lukemani. Sitten illalla saatuani muokkaukset valmiiksi luin ohjetta uudelleen ja tajusin, että kyllä se alkuperäinen olikin oikein. Alun perin olin siis käsitellyt tutkimustani omassa luvussaan ilman teoriakytköksiä ja tehnyt nämä kytkökset vasta johtopäätös-osassa. Muokkasin koko tutkimusosan niin, että sinne tuli viittauksia teoriaan. Koska kyseessä ei ole mikään gradu vaan harjoitustyö, jonka empiirinen osuus sai periaatteessa olla melko vapaa, jätin ne viittaukset teoriaan. Onneksi mulla oli Google drivessä vielä se alkuperäinen versio (olin tehnyt nuo muokkaukset wordiin) ja pystyin sieltä helposti palauttamaan johtopäätös-lukuun ne alkuperäiset tekstit. Kaiken säätämisen jälkeen palautettu työni on semmonen hybridi oikeeta ja väärää, mutta olin niin tyytyväinen siihen teorialla "roskattuun" tutkimuksen käsittelyyn, että olisi oikeastaan harmittanut jättää se alkuperäiseen muotoon. Nyt sitten vain jännäilemään, että mikä tulee kurssiarvosanaksi. Se perustuu vain ja ainoastaan tuohon työhön.

Ja jotenkin huippufiilis, kun ei edes tarvinnut ihan viime minuuteille jättää palautusta :) Huippufiilistä lisää vielä se, että mennyt viikko oli perhe-elämällisesti haastava, kun Miekkosella oli aika paljon sellasia tekemisiä, että häntä tarvittiin muualla. Ei siis ollut kovin helppoa järjestellä sitä aikaa tehdä tätä työtä. Mut mä onnistuin. Hyvä mä! (Itseään pitää muistaa myös kehua, kun aihetta on. Nyt on.)

Jottei menis liikaa itsekehuksi, niin tuli se huonoäiti-fiiliskin tuossa viikon aikana koettua ainakin kerran tai kaksi. Tänään olikin sitten iloinen esikoinen, kun kerroin palauttaneeni sen koulutyön. Hän tosin totesi siihen "Kivaa äiti ettet enää mene kouluun vaan oot vaan meidän kanssa täällä kotona. Ihanaa!". Niin. Ehkä sinne kouluun kuitenkin pitää vielä mennä. Tämä kun ei valitettavasti ollut vielä se gradu.


perjantai 24. lokakuuta 2014

Mukava perjantai!!

Jos on jääkaapissa lakkahillon jämät ja maustamaton jogurtti on loppu, niin eikö ole ihan perusteltua hakea jädeä pakastimesta hillon seuraksi iltapalajälkkäriksi?



Mulla oli tänään pääsääntöisesti hyvä päivä. Aamupäivän sain tehdä koulujuttuja ja tein niitä Liun nukkuessakin. Piti lopettaa, kun omatunto alkoi soimata. Eepu oli tabletilla pelailemassa ja kahteen kertaan kysyi, että "Mitä sä äiti haluisit tehdä mun kanssa nyt ku Liu nukkuu". En mä VOINU sanoa, että "En mitään, mä teen nyt tätä kouluhommaa". Päätin jättää viimeiset kappaleet huomiselle päikkäriajalle ja menin tekemään Eepun kanssa palapelejä. Hitsi se on haka niissä. Tehtiin 48 palan pelejä ja pyörittelin jotain palaa kädessäni. Eepu tökkäsi tyhjää kohtaa palapelin reunojen keskellä (siinä ei siis ollut keskellä vielä oikeastaan muita paloja) ja sanoi siinä olevan oikea paikka. Ja se oli. Hurja hahmotuskyky tolla mukelolla <3
 
Meidän piti lähteä iltapäivällä kaupunkiin Jesper&Juniorin puolihintapäiville ja Reiman varastontyhjennyspäiville. Ei sitten menty, kun Liu nukkui lähemmäs puoleen neljään ja sitten oli iltaruokahommat vielä hoidettavana. Ajattelin, josko huomenna ehdittäisi. Tuttuja oli käynyt tuolla Reimalla, jossa tänään oli -70% jotain toppapukuja. Niitä pukuja oli revitty jopa käsistä ja muutenkin oli ollut tönimismeininki. Erikoista toimintaa aikuisilta ihmisiltä. Toivon huomiselle vähemmän hurjia äitejä liikenteeseen!! Pitäisi Eepulle ostaa ainakin seuraavan koon sadeasu ja fleecepuku.
 
Ilta meni kotihommia tehdessä ja lastenvaatteita lajitellessa. Vaihdoin Liun kaappiin 86 koon vaatteet ja vähänkö olin fiiliksissä, kun vaatejemmalaatikkoon tuli taas tilaa. Se meinasi pursuta yli äyräiden.  Nyt sinne mahtuu nuo loput Eepukan 104 koon vaatteet. Huomasin nimittäin tänään, että auttamatta on liian lyhyet lahkeet 104 sentin housuissa. Pitää lähteä taas kerran housuostoksille, kun viimeksi ostetut kollarileggarit ei olekaan niin näppärät sukkisten päällä. Ne on sen verran napakat, että on kireät vetää päälle. Nyt pitäisi joku ilta jaksaa naputella kasa lastenvaatetta myyntiin fb-kirpulle.
 
Mukava perjantai. Toivottavasti tulee myös mukava viikonloppu! Ihanaa viikonloppua kaikille!!

Ajatuksia imetyksestä

Ajattelinpa avata omia ajatuksiani imetyksen suhteen. Onhan kyseessä aihe, josta monella on mielipide. Imetys vai pulloruokinnalla korviketta - asia, josta monet tykkäävät väitellä pitkään. Tarpeeksi kevyttä juuri näin perjantai-iltapäivään sopivaksi ;)

Täytyy nyt draamahakuisille heti pistää tällainen poopperi, että mä olen aika neutraali tuon vastakkaisasettelun kannalta aina tiettyyn pisteeseen asti. Tämä postaus ei ole mikään oodi imetykselle tai pulloruokkijoiden dissaus.

Itse ajattelen, että imetys on luonnollinen tapa ruokkia oma lapsi. Minulle oli itsestään selvää, että tulen tällä tavoin lapseni ruokkimaan. Sitä en tiennyt, että se voisi olla mahdotonta. Joillekin se on, vaikka halua imettää olisi. Siksi olen iloinen, että onnistuin kahden ensimmäisen kohdalla ja toivottavasti tämän kolmannenkin kohdalla. Meillä lapset ovat saaneet mun pumppaamaa maitoa, kun olen ollut poissa. Pääasiassa siis. Kyllä molemmat saivat korvikettakin, mutta yritettiin välttää sitä. Syy oli niinkin yksinkertainen, että molemmille likoille tuli korvikkeen jälkeen maha tosi kipeeksi. Siinähän sitten äippä ja iskä vuorotellen hytkytteli, että ei tarvinut huutokonsertista koko iltaa ja yötä nauttia.

Mä ymmärrän korvikkeella ruokinnan useimmissa tilanteissa - Kun imetys ei ole onnistunut syystä tai toisesta (plussaa yrityksestä, isompi plussa imetystukiäidin kanssa keskustelusta) tai lapsella on allergioita tai jos on vaikka äidillä semmoinen lääkitys, että sen aikana ei voi imettää tai jos äiti tuntee "kehoonsa kajoamisen" epämiellyttävänä esimerkiksi aiemman elämän seksuaalisen hyväksi käytön vuoksi. On niitä syitä varmaan muitakin, jolloin en ruokintatavasta hätkähdä. Oikeastaan ainoa syy, joka pistää vihaksi on "tissit on mua ja mun miestä varten" tai "mä en halua et ne alkaa roikkumaan tai että lapsi niitä imeskelisi" tai "mä haluun et menkat alkaa et toinen lapsi sais nopee alkunsa". Eli siis itsekkäät ja/tai ulkonäölliset syyt. Tiedän äitejä, jotka eivät jostain syystä ole kokeneet itse imetystä omakseen, mutta sitten pumppaavat lasta varten maidot pulloon. Se on minusta täysin ok. Mutta se, että otetaan maidonnousua ehkäisevä pilleri, ettei bosat ala roikkua... hohhoi. Mä olen kaksi lasta imettänyt ja kuppikoko tippui yhdellä. Varsinaista maan vetovoiman vaikutusta en kuitenkaan ole huomannut. Katsotaan tämän kolmannen jälkeen..

Mua hätkähdytti ensimmäisen synnytyksen jälkeen se, että se imetys sattui. Paljon. Ja se sattui aika pitkään. Muistan välillä purreeni hammasta lasta ruokkiessani ja toivoin mahan olevan pian täysi. Jouduin käyttämään alkuun rintakumia ja erilaisia hoitavia voiteita kului kiitettävästi. Muistan, kun välillä tiesin pahimman kivun alkavan kolmannella imaisulla... laskin: yks, kaks, voi prkl, ai stna.. jne... päässäni tietysti. Enhän mä nyt lapsen kuullen. Onneksi tuo kipu sitten hellitti. En muista kauanko siihen meni, mutta hellitti kuitenkin. En siis sinänsä ihmettele, jos joku jättää leikin kesken jo ensalkuun tuon kivun vuoksi.

Tokan synnytyksen jälkeen odotin tuota samaa kipua, mutta sitä ei tullutkaan. Ilmeisesti kipu johtui vain jostain maitotiehyiden avautumisesta tai vastaavasta. Järkeilin näin, koska sitä ei enää toisella kertaa tullut.

Samoin minut yllätti se, että alussa imetys sai aikaan järkyttävät jälkisupistukset. Voi vitsit, ekan kerran kun ne koki, se oli aika shokki. Itselläni ne tuntuivat tosi voimakkaana. Paitsi taas tokan synnytyksen jälkeen tuntui vain vähän painetta selässä/lantionseudulla.

Olen imettänyt molempia likkoja vuoden. Eepu alkoi syödä soseita 4kk iässä ja Liu kyllä maisteli 4kk iässä, mutta olin niin laiska, että havahduin 6kk kohdalla, että pitäisi oikeasti alkaa tarjota lapselle muutakin kuin maitoa. Eepun kanssa vierottaminen vuoden iässä meni helposti. Sitten Liun kanssa ajattelin toistaa samaa kaavaa ja se ei sitten mennytkään niin jouhevasti. Liulla oli juuri samaa aikaan jokin eroahdistusvaihe ja kaipasi syliä paljon. Ei siis ollenkaan ideaali kehitysvaihe vieroitukseen. Näin jälkiviisaana voin sanoa, että olisi pitänyt varttua vaikka kuukausi. Ei vaan taas tajunnut, että tytöt ovat eri puusta, vaikka sisaruksia ovatkin. Ei mene kehitys yksyhteen. Nyt sen on onneksi jo tajunnut.

Tätä kolmatta vauvaa varttuessa olen toki miettinyt, että imetän myös häntä sinne jonnekin vuoden kieppeille. Toivon, että tämä onnistuu. Itse koen, että en jaksaisi sellaista pullorumbaa - maidon lämmitystä, pullojen pesua ja ulos lähtiessä pitäisi olla ruokapullo valmiina. Joku kokee päinvastoin. Tuota vuoden ikää olen pitänyt rajana, koska sen jälkeen voi alkaa antaa lehmänmaitoa. Ei tarvitse ostaa kalliita korvikkeita.

Olen muuten huomannut, että usein pulloruokituille lapsille annetaan pidempään iltamaitoa kuin rintaruokituille. Perusteluna yleensä on, että lapsi nukahtaa helposti, kun menee maitopullon kanssa nukkumaan. Enkä ihmettele. Kyllähän se oma juttunsa aina on vierottaa. Vierotti sitten rintamaidosta tai muusta rutiinista, kuten tutista. Samoin olen huomannut, että monet pulloruokitut lapset käyttävät pidempään tuttipulloa, kun rintaruokitut ovat siirtyneet käyttämään nokkamukeja. Ehkä siinä on se, että tavallaan rutinoidutaan tekemään asiat tietyllä tapaa ja sitten imettäjillä tulee vaan jossain vaiheessa mieleen, että voisi sen juomapuolen hoitaa muulla tavalla. Meillä likat eivät ole ruokapöytäiässä ollessaan käyttäneet tuttipulloja, kun ovat ruokailemassa. Sitten on erikseen imetyshetket ja mun ollessa poissa niissä tilanteissa on vain ne pullot käytössä. Muuten on ollut nokkis tai snapsilasi. Ja ettei menisi liian imetysmyönteiseksi, niin olen myös huomannut, että usein pelkästään korvikeruokitut lapset nukkuvat täysiä öitä nopeammin (korvikkeen imeytyminen kestää kauemmin ja nälkä tulee myöhemmin kuin imetetyillä, joilla äidinmaidon imeytyminen on nopeampaa). Toki tässäkin tuli nyt yleistettyä, joten ei voi aina olettaa asioiden menevän edellä kuvatuilla tavoilla.


Tosiaan syitä ruokkia lasta korvikkeella on niin monia, että mielestäni ei saisi siitä äitejä syyllistää. Meistä ei kukaan ulkopuolinen voi tietää perimmäisiä syitä, joten tietämättään ei pidä kulmia kohotella. Tärkeintähän aina on, että vauva saa läheisyyttä ruokintahetkellä. Imetyksessä se tulee luonnostaan, pullolla ruokittaessa tulee vaan muistaa pitää vauvaa sylissä eikä lykätä pulloa sitterissä heiluttelevalle mukelolle. En usko alkuunkaan, että korviketta saaneet lapset olisivat saaneet huonomman alun elämälleen tai muuta vastaavaa. Pääasia, että lapsi saa ruokaa, kun on nälkä ja hänen viesteihinsä vastataan muutenkin.

Peace.

torstai 23. lokakuuta 2014

Täytettä ja kiristelyä

Tiistaina tuli täyteen 28 raskausviikkoa, vielä siis edessä 12 viikkoa ennen laskettua päivää (ja siitä sitten 2+2 viikkoa, niin tää vauva syntyy, jos toistaa kaavaa (Eepu 40+2, Liu 41+2, niin tää 42+2? ;) )

Otsikosta voisi päätellä, että tää rouva ois käynyt jollain klinikkapyörähdyksellä Tallinnassa... mut ei...

Raskausviikon täyttymisen lisäksi täytyi todeta, että on nuo pienimmät raskaushousutkin jo täyttyneet ihan epämukavuusalueelle asti. Onneksi kaapista löytyi astetta suurempaa housua. Muuten vanhatkin menisi, mutta kun on muutenkin kropaltaan tiimalasi, jolla on lannetta ja varsinkin reittä, niin alkaa kirrata heti, kun tulee vähänkin lisää reiteen. Tämä oli odotettavissa. Osa senteistä on toki nestettä ja turvotusta, mutta ainakin aiemmissa raskauksissa on reisiin ja lanteille tarttunut myös ihan sitä itseään. Imetys sitten vie nuo sentit tai näin toivon. Aiemmin ainakin vei.


Bye bye! See you next year!

Ja eihän ne housut ole ainoat, jotka on alkaneet kiristää. Aikanaan hommattiin mun kihla- ja vihkisormukset just-eikä-melkein sopivina. Keskiviikkona piti ottaa pois sormesta, kun alkoi sen verran pullistella sormi sormusten yläpuolella. Sain vielä hyvin pois (Lue: ilman saippuaa). Vähän on orpo olo nyt ilman niitä. Tiedän, mitä tarkoittaa, jos joku sanoo tuntevansa itsensä alastomaksi ilman korujaan.

Sukatkin kiristää. Jää typerä rantu nilkkaan. Mutta ne ei harmita niin paljon kuin sormukset. Pitäisi kunnostautua vedenjuonnissa, niin saisi noita nesteitä vähän liikkeelle. Ehkä se olokin vähän helpottuisi.

Vauva on edelleen ilmeisesti poikittain tuolla mahassa. Potkut ja nyrkkeilyt tuntuvat vain alavatsalla (ja sisäelimissä ja kohdunsuulla - auts!). Ensi viikolla nähdään neuvolassa, että vieläkö mahani koko menee yläkäyrällä. Mua vähän hirvittää, kun keskikäyrällä kasvaneesta vatsasta syntyi aikanaan 56cm ja 4,2kg mukelo. 49 senttinen ja 3,2 kg neitonen syntyi alakäyrällä kasvaneesta mahasta.

Sitä tuntee kyllä itsensä aika lylleröksi tällä hetkellä. Ärsyttää, kun ei taivu. Kenkien laitto lapsille alkaa olla askartelua ja eipä tuo maha tuosta ole hetkeen pienenemässä. Syliinkään ei voi enää molempia lapsia ottaa kunnolla yhtä aikaa. Kohta se alkaa se nukkumisshow... kun kylkeä kääntäessä ähisee ja puhisee kuin pienen pieni veturi ja koko sänky heiluu. Onnea vaan taas Miekkoselle.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Opiskelua äitiyden rinnalla

Mulla on ollut taas aikalailla kouluun keskittyvä alkuviikko, kun sunnuntainen yhden harkkatyön deadline huuteli mun nimeä. Tai huutelee se kyllä vieläkin. Työn tekeminen oli mahdollista rakkaan siskoni tultua viihdyttämään lapsia. Onneksi tuli.

Harkassa pitää kirjoittaa 20-25 sivuinen harjoitustyö ja työhön liittyy omalla kohdallani tutkimus, jonka tuloksia nyt sitten analysoin. Itseasiassa noiden tutkimustulosten koostaminen ja tulkinta tuntuu olevan tuon työn lennokkain ja mukavin osuus. Kaikista puuduttavinta oli teorian etsiminen eri tietokannoista ja kirjoista.

Eilen ja tänään vein Eepun aamusta kerhoon. Eilen kävin kerhon aikana tekemässä ruuat lounaalle ja illalle, jotta voin olla koululla tekemässä työtä. Olinkin sitten jostain yhdestä kuuteen. Sain teorian valmiiksi. Oli mukava ylläri nähdä siellä muutama koulukaveri. Se kun ei ole itsestään selvää, koska suurin osa (nämäkin henkilöt) asuvat pääkaupunkiseudulla. Nyt heillä sattui olemaan tentti, niin törmättiin.

Tänään vietin kerhoajan koulun ruokalassa ja koostin haastatteluiden vastauksia. Eepun noutamisen jälkeen mentiin kotiin syömään ja Eepun toinen kummitäti tuli käymään. Tein ruuan iltaa varten. Kolmen maissa olin takaisin koululla ja sain ajan kulumaan nopeasti. Ysin maissa piti lähteä pois, kun ei ajatus enää luistanut (plus siitä tilasta sammui koko ajan valot...). Sain suurimman osan haastattelututkimuksen tuloksista kirjoitettua puhtaaksi, vielä pari kappaletta ja johtopäätökset, niin se on siinä.

Ainoa asia, joka nyt vähän arveluttaa on tuo jäljellä oleva aika. Periaatteessa aikaa on ruhtinaallisesti - neljä kokonaista päivää. Mulla aikaa on pari hassua tuntia iltaisin ja silloinkin vain, jos ei väsytä liikaa. Miekkonen on toki olemassa, mutta huomenna hän lähtee edustamaan perhettämme erääseen palaveriin ja perjantaina on jotain remonttia. Lauantaina ja sunnuntaina on remontin lisäksi vielä puuhommia, jotta saadaan polttopuita talveksi. On siis tämän rouvan oma aika vähän kortilla.

Viikonloppureissu Kuopioon

Käytiin viikonloppureissulla Kuopiossa. Mun isä asuu sillä suunnalla ja mentiin perjantaina heille. Lauantaina ennen lounasta pakattiin Miekkosen kanssa omat kamppeet ja suunnattiin käyttämään viime joulun joululahjamme - yö kylpylähotelli Rauhalahdessa. Lapset jäi vaarilaan ja vanhemmat vaihtoivat vapaalle.

Kylmä keli meinasi yllättää meidät heti alkuunsa ja tuli pohdittua miten kesärenkaat pitää mahdollisilla jäisillä paikoilla. Ei tullut kotoa lähtiessä mieleen, että talvirenkaita olisi saattanut tarvita. Onneksi Miekkonen osaa ajaa ja onneksi autossa on penkinlämmittimet, ettei tarvinut hytistä ;D

Auton ikkuna lähdön hetkellä
 
Kuopiossa etsittiin ensin parkkipaikkaa. Oli vähän hakuammuntaa, mutta löydettiin kuitenkin ihan sopiva paikka. Tarkoitus oli käydä rauhassa syömässä ja sen jälkeen urheiluliikkeiden aleissa katsomassa välikausivaatetta molemmille ja minulle talvikenkiä. Suunnattiin Kanton Hin -nimiseen kiinalaiseen, kun sitä oli kehuttu. Oltiin tosin paikalla 10 min ennen aukeamista, joten ehdittiin tehdä pieni kävelyretki Kuopion tuomiokirkon ympäristössä. Keli oli kylmä, mutta kauniin aurinkoinen. Kelpasi sen puoleen kävellä.
Sää oli mitä kaunein

Harmi, että ruokapaikka oli pettymys. Ensimmäistä kertaa kävin kiinalaisen ravintolan buffetissa, jossa lihaisat ruokalajit olivat kaikki mauttomia. Oli kanaa ja ananasta sekä jotain häränlihaa ja herkkusieniä. Mausteita ei oltu käytetty ollenkaan. Minusta. En kaivannut tulisuutta (sitä olisi saanut vaikka siitä chilikastikkeesta), vaan makuja. Vaikka mustapapukastiketta tai osterikastiketta tai ripauksen mustapippuria antamaan potkua. Mutta ei. Kiinalaista makuelämystä jäin kaipaaman. Miekkonen totesikin hyvin, että "kai tämä menee semmoisena kotiruokalounaana". Nälkä lähti. Onneksi.

Naisellisen siro toi mun kengän koko...

Näyn kaivolta kotiin

Ostoksillekin päästiin. Löydettiin molemmille takit ja minulle ne kengätkin. Panostettiin laatuun, kun kuitenkin tulen käyttämään noita vaatteita lähes päivittäin ja ulkoillessa on tärkeää, ettei tule kylmä. Uskon vakaasti, että maksavat itsensä takaisin kestävyydessä. Edellinen välikausipuku ajaa vieläkin asiansa, mutta takkiin (turkoosi) on tullut ajan myötä pinttymää. Se voi jäädä "likaisempien" hommien puvuksi eli esimerkiksi pellolla möyryämiseen tai halkojen mättämiseen. Tuon edellisen puvun ostin myös alesta ja se on maksanut itsensä monin verroin takaisin. Ostin sen Eepun synnyttyä ja sen jälkeen keväisin ja syksyisin olen sitä oikeastaan joka päivä käyttänyt. Toivon tälle uudelle takille yhtä pitkää ikää. Yleensä en raaski ostaa itselleni mitään yhtään kalliimpaa. Sitten huomaan ostavani halvempia ja usein edellisten hajoillessa. Tämä koskee varsinkin kenkiä. Onneksi tuo Miekkonen puhuu välillä järkeä mun itseeni sijoittamisiinkin :)

Testasin cronitsin... juma kuin makee. Jos tykkää äkkimakeasta, niin tykkää tästä.
 
Päästiin me sinne kylpyläänkin. Porukkaa oli jonkun verran, mutta ei liikaa. Mahduttiin hyvin altaisiin ja oli mukava vaan rauhassa istuksia poreissa. Kuumavesiallas oli ihan huippu! Kyllähän tuo kylpyläosasto varsinkin pesutilojen osalta kaipaisi päivitystä, mutta toisaalta siellä uudistetaan tällä hetkellä ravintolaa, joten josko tuo kylpyläpuoli olisi sitten seuraavana listalla. Hotellihuoneita oli uudistettu aiemmin tänä vuonna.  Tykättiin meidän huoneesta - se oli yleissiisti. Ainoa huvittava juttu oli sängyn päädyssä oleva vähän vanhanaikainen tekokukka-asetelma. Ehkä olisi voinut olla vaikka taulu. Mutta se on mun mielipide. Sänky oli mukava - hyvin nukutti ja kerrankin sai nukkua ilman muiden toimesta tapahtuvia yöherätyksiä. Käytiin hotellin ravintolassa syömässä. Söin roseepaahdettua sorsanrintaa uunijuureksilla ja röstiperunoilla. Ei mikään super gourmet-elämys, mutta annoksen mustaherukkakastike oli erittäin positiivinen tuttavuus.

Kovin oli ruskeeta, mutta ei ollut nuhjuista vaan ihan siistiä :)
 

Mun annos.
 

Lapsiperheitä ajatellen hotelli kylpylöineen on erittäin varteenotettava kohde. Kylpylässä on parikin lastenallasta, joista ainakin toisessa oli todella matala kahluupuoli, joka on meille positiivinen seikka. Eepu nyt osaa uida syvemmässäkin, mutta Liu haluaisi olla itsekseen (ilman, että pidetään kiinni) ja syvässä vedessä se ei onnistu. Tuolla onnistuisi kahlauspuljaus todella hyvin. Hotellin puolella oli viihtyisän näköinen leikkipaikka. En ottanut kuvaa, kun aina ohi mennessä siellä oli lapsi tai kaksi leikkimässä. Mitenkään erikoisesti sisustettu se ei ollut, mutta puuhaa löytyy varmasti eri-ikäisille lapsille. Pieni miinus lapsiin liittyen - ravintolassa ei ollut leikkipaikkaa. Piha-alueellakin oli otettu lapset huomioon, sillä siellä oli ihan näppärän oloinen leikkipuisto.

Yleisesti ottaen voin suositella Rauhalahtea ihmisille, joita ei osittainen vanhanaikaisuus häiritse. Lapsiperheitä oli aika paljon, joten jos haluaa ihan aikuislomaa, kannattanee valita jokin toinen kohde. Lapsille paikka on mitä mainioin, joten jos koko perheen lomapaikkaa etsii, tässä on hyvä kohde. Suurella todennäköisyydellä tulemme käymään kylpylän puolella lasten kanssa jonain kertana. Sen verran hyvältä se vaikutti.

Ja irtiotto toimi. Lapsia meni hakemaan vallan rentoutuneet vanhemmat.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Ihan(ia) kotitöitä..

Mä tykkään joistakin kotitöistä ja joitakin teen todella pitkin hampain. En oikein osaa perustella miksi näin on. Imurointi on jotain ihan vihoviimeistä. Ajatuskin siitä alkaa ärsyttää. Sitä ei voi edes pitkittää kovin pitkään, koska kyllähän ne koirankarvat ja hiekka lattialla ärsyttää. Juuri siksi onkin hassua, että imurointi on pakkopullaa, vaikka nautin siististä lattiasta. Vähän on auttanut, kun hommattiin semmoinen varsirikkaimuri, jolla saa enimmät ärsyttäjät nopeasti pois. Mutta se ns. normi-imurin hakeminen komerosta ja kunnon imurointi pistää näkemään punaista.

Toinen ärsyttävä kotityö on ikkunoiden pesu. Sitä yleensä voi jonkin aikaa vetkuttaa, mutta sitten voi käydä kuten itselleni välillä - tulee niin kylmät kelit, ettei sitä enää voi tehdä... ja niistä ikkunoista olisi kiva nähdä läpi. Keväällä tosin sitä ei kannata liian ajoissakaan tehdä. Muuten joutuu tekemään perään uudelleen, kun siitepölykausi on ohi.

Kolmas ehkä vieläkin ärsyttävämpi kuin ikkunoiden pesu on astianpesukoneen tyhjäys ja täyttö. Tämä johtunee varmaan siitä, kun sitä joutuu tekemään niin usein. Joka päivä. Monta kertaa. Kuitenkin tykkään siitä, että keittiön tiskipöytä on siisti ja ollakseen siisti, tota tiskikonetta pitää vaan täyttää ja käyttää. Aina ei jaksa ja silloin tiskipöytä pursuaa ja se ärsyttää kympillä.

Onneksi on niitä hommia jonkun verran, joista sentään tykkää. Pölyjä pyyhin mielelläni ja jopa vessan pesu kuuluu lempparihommiin. Mun mielestä ei ole mitään ällömpää kuin likainen vessa. Siis yleisesti vessa ei pelkkä pönttö. Siksi mä yritän pitää meidän veskin jossain kuosissa. Se on välillä haastavaa, kun on itsekseen vessahommat hoitava leikki-ikäinen ja pottailua hiljalleen aloittava taapero. Mutta yritys hyvä ja kyllä mä aika hyvin siinä onnistunkin.




Yksi ehdoton lemppari on pyykkihuolto. Siis pyykinpesu ja viikkaus näin meidän huushollista puhuttaessa. Silitin yhdessä välissä meidän kaikki vaatteet. En enää. Käytän pyykin kuivurin kautta ja pyrin viikkaamaan ne saman tien, kun kuivaus loppuu. Tällöin vaatteet ovat hieman lämpimiä ja suhteellisen rypyttömiä. (Jos ne jää rumpuun, niin sitten ovat kyllä rytyssä). Mikään ei ole hauskempaa kuin tuntea olevansa tehokas koneiden hoitaessa hommat. Onhan se hauskaa, kun voi ajatella pesseensä kolme tai neljä koneellista pyykkiä ja viedä ne saman tien kaappiin viikattuna. Tuo viikkaaminen menee terapiasta. Se on oikeastaan aika rentouttavaa. Saa vaan tehdä pinoja ja suoria taitoksia. Sen voi myös yhdistää telkkarin katsomiseen, jolloin on "hyvä syy" istua sohvalla ja tuijottaa ruutua...

 
Mikä on sinusta mukavin kotityö? Entä mitä itse et voi sietää?

lauantai 18. lokakuuta 2014

Aamupäivän ruskaretki

Eilen oli aivan loistava aamu. . Noustiin puolikasin maissa ja istuin aamupalapöydässä reilun tunnin. Likat leikkivät yhdessä omiaan, joten kelpasi istua. Kymmenen kieppeissä lähdettiin ulos. Ekaa kertaa tänä syksynä oli vielä pakkasta uloslähtiessä.



Lähdettiin käymään postilaatikolla ja samalla käytiin metsässä ihmettelemässä kuurassa olevaa maata. Eepu keräsi metsästä lehtiä ja varpuja. Kotona sitten laitettiin niitä paperin alle ja liidun pitkällä sivulla väritettiIn, jolloin paperiin piirtyi lehden kuva.


Nykyään on hauskaa käydä lasten kanssa kävelemässä, kun Liu jaksaa myös kävellä pitkiäkin matkoja. Metsässä hänellä toki välillä tasapaino heittelee, mutta tiellä ei ole risuja kampittamassa. Tälläkin reissulla hän juoksenteli innoissaan koiramme perässä ja nauraa rätkätti mennessään.


Jos Lindexin lahjakortti kiinnostaa, niin käyhän osallistumassa arvontaan !!

Maaruska on tällä hetkellä tosi upea!!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus: Torstai

Torstai:

06:50 Havahduin ja tajusin kellon soivan vartin päästä. Nukuin yllättävän hyvin, mutta kävin taas puolen yön jälkeen nukkumaan, joten univelkaa kertyy. Nälätti. En saanut syödä.
07:10 Nousen ja puen. Liu herää ja tulee kikattaen halaamaan, kun näkee et oon hereillä.
07:15 Lähden kohti labraa, Liu saa raivarit, kun äiti lähtee.
07:45 Eka verikoe ja aamupalaksi ekstramakeeta "vadelmatrippiä"


08:00 Lueskelen joululehteä ja bongailen kivoja reseptejä ja diy lahjoja.
08:45 Toinen verikoe
09:00 Toinen joululehti löytyi. Ihanaa lueskella ihan rauhassa ja keskeytyksettä.
09:45 Viimeinen verikoe ja suunta kohti kahvilaa.
10:15 Miekkonen tuo lapset parkkikselle ja lähdetään kotiin. Miekkonen jatkoi työpäivää.
11:00 Ruokaa kaikille
12:00 Liu unille
13:00 Eepu tekee palapelejä ja pelaa hetken tabulla. Mä kertailen tenttiin..
14:15 Iltaruuan ja marjarahkan tekoa.
15:00 Liu herää - välipalaa kaikille
15:40 Läpsystä vaihto - mä koululle ja Miekkonen lasten kanssa pihalle
16:20 Tentti alkoi. Kolmas kysymys pisti ärsyttämään. Yleisen aiheen ymmärtämisen sijaan kysyttiin eksaktia työhyvinvointiin liittyvää mallia. Ei siis sovellusmahdollisuutta. Kaksi muuta kysymystä sentään jotenkin hanskasin.
18:20 Lähdin tenttisalista ja odottelin kaveria. Suunnattiin syömään.
19:20 Ruokaa! Söin ravintolaversion tuplajuustohampparista. Tosin yksi juusto puuttui molemmilta. Saatiin hyvitykseksi jätskipallot. Maistoin ekaa kertaa pistaasijädeä. Tykkäsin.
21:00 Kohti kotia huoltsikan kaupan kautta. Leipä ja maito oli aika finaalissa.
21:30 Kotona. Hiljaista. Ainoa miinus, että sauna ei ollut enää lämmin.
22:00 Surffailua netissä.
23:30 Nukkumaan!!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus: Keskiviikko

Illalla, kun pääsin nukkumaan, nukahtaminen vei tunnin.

Viime yönä heräsin varmaan viisi kertaa, koska raskaus ja lapset.

Mutta tässä viikkokatsauksen keskiviikko, kun viime viikolta unohtui..


KESKIVIIKKO:

07:20 Herätys (edellinen yöllinen herätys oli ollut viiden (tai kuuden) maissa)
07:30 Aamupesut ja vaatteet lapsille
07:40 Aamupalaa, kerhoeväät Eepulle
08:00 Suppilovahveroiden paisto, kun ne unohtui jääkaappiin putsattuna ja pilkottuna. Onneksi olivat vielä hyviä. (Kerrankin tajusin sijoittaa ne fiksusti keskihyllylle takaseinän viereen)
08:10 Omat päivävaatteet päälle
08:20 Suppilovahverot pusseihin odottamaan pakastusta
08:30 Lapsille ulkovaatteet päälle ja kohti kerhoa
09:00 Kerholla
09:30 Ostamassa lahjaa iltapäivän kaverisynttäreille
10:15 Kevään välikausivaatteiden etsintää. Name Itille näytti tulleen ihania pöllökuosisia unisex -vaatteita vauvoille. Joutuu varmasti käydä ostamassa. Harsojakin oli pöllökuvilla. Me like!
10:40 Toiseen kauppakeskukseen Jesper&Junioriin. Siellä oli kivat alet ja mukaan tarttui Eepulle välikausihaalari, vauvalle vk- ja fleecehaalari ja Eepulle kolme pipoa (hups, mutta ku sattui tuon puvun väreihin kaksi ja sitten yksi sopii talvihaalarin kanssa)
11:20 Eepu kerhosta
12:00 Kotona
12:15 Ruokaa
12:45 Liu päikkäreille
13:00 Eepu tekee palapelejä, äiti lepää...
14:00 Tehdään synttärisankarille kortti, tai Eepu halusi piirtää sen. Tuli mukavan värikäs :)


14:45 Liu herää, vaihdetaan toinen haalari päälle, itse sudin meikit naamaan sillä aikaa kun ohjeistan Eepua pukemaan.
15:00 Päästään lähtemään
15:30 Juhlissa
18:00 Kohti kotia
18:45 Runsaampi iltapala, kun varsinainen iltaruoka jäi välistä
19:30 Iltapesu
20:00 Iltasatu
21:30 Saan vihdoin Liun nukahtamaan, kiva iltajumppa tuli taas tehtyä, kun vei lasta takaisin nukkumaan. Nyt pystyin kerrata huomiseen tenttiin. Oikeasti se ei ole mitään kertaamista vaan uuden lukemista. Siis oikeasti menen tenttiin tyyliin lukematta. On mulla muutama tärppi, mutta let's see. Jotain voi toki kokeilla soveltaa, kun kyseessä on henkilöstöjohtamisen tentti ja jokainen työssä ollut omaa siitä jotain omakohtaista kokemusta...
22:00 Mulla on kauhea nälkä ja en saa syödä enää, koska huomenna on sokerirasitustesti.
23:00 Lopetan "lukemisen", koska nälkä.
23:20 Kirjoitan tätä ja tajuan, että taaskaan en mennyt ajoissa nukkumaan. Nyt sammutan koneen ja sanon hyvää yötä.



tiistai 14. lokakuuta 2014

Uni, unesta, uneen

Uni. Nukkua. Väsymys.

Ei varmaan ole yllätys, että näin pienten lasten vanhempana sitä "kärsii" kroonisesta väsymyksestä. Tuo kärsimys on lainausmerkeissä, koska itse sitä ei aina edes tiedosta väsymyksensä määrää ja mennä porskuttaa. Sitten vaan välillä tajuaa, ettei oikeasti pysy ihan kärryillä mitä joku toinen selittää tai mitä uutisissa juuri sanottiin.

Sitten on se väsymyksen aste, joka itsellä on juuri nyt. Kun todella tajuaa, että väsyttää. Osittain itsehankittua, osittain ei. Itsehankittua väsymyksestä on se, että olen mennyt (ja näköjään menen tänäänkin, vaikka aikomus oli toinen) myöhään nukkumaan. Tiedän lasten heräävän aamulla seitsemän maissa, joten turha itkeä, jos olen itse mennyt puolen yön jälkeen unille. Asiaa ei ehkä auta se, että hemoglobiini on vähän matalalla tasolla ja joutuu heräilemään ihan raskaudesta johtuenkin.

Mikä sitten ei ole suoraan itsehankittua? No vaikkapa se, että juuri nukahtamisesi jälkeen jälkikasvu havahduttaa syystä tai toisesta. Ja sitten parin tunnin päästä uudestaan. Ja kun toinen nukahtaa, toinen havahtuu. Onhan se ymmärtääkseni jokin kidutuskeinokin, että herätetään heti kun toinen on nukahtanut. Asiaa ei paranna se, että nuorimmainen treenaa ns. normisängyssä nukkumista ja illat venyy. Vanhempien pinna venyy. Stressiä tulee. Henkistä väsymystä. Ollapa imetyshormonihuurut päällä, niin tämä ei tuntuisi miltään. Silloin kuitenkin heräillään se pari-kolme kertaa yössä (joo tiedän, jotkut heräilee vieläkin useammin, respect!).

Mä en totta puhuakseni kovin tarkkaan muista aikaa, että sai oikeasti nukkua läpi yön ilman mahdollisuutta, että joku herättäisi. Toki meillä on ollut lasten kanssa moniakin öitä, ettei kumpikaan herätä. Mutta yleensä vähintään havahdun ainakin kerran lasten ääniin. Eepu saattaa nähdä unta ja hihkaista unissaan. Liu taas saattaa itkahtaa paristi ja jatkaa sitten unia.

Niinä harvoina kertoina, kun lapset ovat yön yli hoidossa samaan aikaan ja itse olen kotona, on ihan psykedeelinen fiilis käydä nukkumaan ja TIETÄÄ, ettei kukaan herätä yöllä (paitsi raskauden ilo: vessaravaus). Ja vitsit kuinka jännä fiilis onkaan aamulla, kun vaan herää. Itse. Silleesti, ettei kukaan ole herättänyt.

Yleisesti ottaen mä olen suhteellisen virkeä, kun onhan meillä melko lailla hyvin nukkuvat lapset. Nyt tämä väsymys vaan pääsi itsellä siihen pisteeseen, että koin aiheelliseksi naputella ihan tekstin. Kaikki kulminoitui eiliseen iltaan. Nukutettiin Liuta Miekkosen kanssa vuorotellen tunnin verran. (Aiempaan "iltasatu, hyvää yötä ja huoneesta pois" -nukutukseen verrattuna melko rasittavaa). Tämän jälkeen surffailtiin netissä ja suunniteltiin joskus hamassa tulevaisuudessa alkavaa taloprojektia.

Havahduttiin kellon ollessa 23:45, että pitäisi käydä nukkumaan. No Eepu heräsi siinä kohtaa vessaan ja meinasi olla kiukkuinen. Ei meinannut haluta takaisin omaan sänkyyn. Meni lopulta kuitenkin nätisti. Sitten Miekkonen meni suihkuun. Liu parahteli muutaman kerran, mutta ei varsinaisesti herännyt. Itse laitoin keittiötä "aamukuntoon" ja olin aikeissa suunnata suihkuun Miekkosen jälkeen. Havahdun siihen, kun Eepu on mun takana. Häntä janotti ja "yövesimuki" oli tyhjä. Täytin sen.

Seuraavaksi huomaan Liun tulevan meidän luokse itkuisena (kesken unien herännyt väsyneenä, niin harmittaahan se..). Ei muuta kuin molemmat likat takaisin omaan huoneeseen vesihörppyjen jälkeen. Liu ei meinaa rauhottua, joten lauleskelen tiutautilhiä ja tuutuutupakkarullaa repeatilla varmaan valehtelematta kymmenen kertaa kumpaakin. Lopuksi lauloin sellasella piiitkääälllää äääneeellläää, että viimeistään väsyttäisi (ainakin minua). No nukahti Liukin sitten. Miekkonen oli tullut aikoja sitten suihkusta ja suuntasi jo nukkumaan.

Itse katsoin kelloa: 00:52. Suihkuun oli mentävä, kun seuraavana päivänä piti mennä ihmisten ilmoille. Nukkumaan pääsin about 01:15. Itse piti herätä yöllä vessaan kerran. Liu taisi havahduttaa kerran. Kello soi 07:30, kun Eepulla oli kerhopäivä. Tosin Eepu oli herännyt ihan pikkasen aikasemmin ja mun kellon alkaessa soida Liu alkoi käkättää omassa huoneessa. Äitiä vähän väsytti. Ja vieläkin väsyttää.

Mun piti mennä tänään aikaisin nukkumaan, kun ylihuomenna on tentti. Tyhmä minä. Miten voikin ihminen käyttäytyä typerästi. Kun tietää faktat ja silti käyttäytyy päinvastoin. Kun menisi ajoissa nukkumaan, ei lasten heräily tuntuisi niin ylivoimaiselta. Esimerkiksi, jos kymmeneltä kävisi nukkumaan, ehtisi nukkua aika hyvät yöunet, jos lapset kerran herättää seitsemältä. Tuosta tulee kuitenkin 9h unta ja jos siihen sisältyy pari herätystä, niin pysyy kuitenkin vielä ihan tolkuissaan. Koskakohan sitä oppisi...

maanantai 13. lokakuuta 2014

Muuttuukohan elämä, kun kahden sijaan onkin kolme lasta

Mä havahduin äsken siihen, että huomenna taitaa alkaa se viimeinen kolmannes. Huomenna on siis viikkoja 27+0 eli 28. viikko alkaa. Siitä sitten aloin taas miettimään, että kohta meitä on täällä viisi ja pohdiskelin miten se elämä taas saa uusia särmiä.

Sattumalta tänään olin lukenut kirpparilta ostamastani Meidän Perhe -lehdestä jutun yh-äidistä, jolla on 10 lasta (respect!!). Hän toteaa siinä jotenkin sillä tavalla, että ymmärtää täysin kahden lapsen äidin väsymisen. Toisen lapsen syntymä nostaa lasten määrää 100% ja äidillä on edelleen vain kaksi kättä. Hänen mukaansa kolmannen kohdalla on jo huomattavasti rennompaa.

Näin ajattelen itsekin. Siis että kolmannen kohdalla olisi rennompaa. Perustan ajatukseni siihen, että kolmannen lapsen syntyessä kenellekään ei tule yllätyksenä huomion jakaminen. Sekä esikoinen että tuleva keskimmäinen ovat jo joutuneet tottumaan jakamaan huomion. Toki se yllättää varmasti tulevat siskot, että se vauva oikeasti tarttee äitiä aika usein ja silloin äiti ei pysty auttamaan pukemisessa tai antamaan välipalaa.

Liu ei tällä hetkellä ymmärrä vielä, että vauva on tulossa. Mahan kasvun hän on huomannut - tykkää tökkiä mun napaa ja yrittää saada mahaa entiselleen vähän samaan tyyliin kuin pullataikinaa vaivaisi. Pitäisikin käydä lainailemassa muutama vauva-aiheinen kirja kirjastosta. Eepu odottaa vauvaa innolla. Hän kysyy usein millä nimellä häntä kutsuttiin, kun hän oli mahassa (Mini) ja millä nimellä Liuta (Juniori/Vauva). Yleensä hän haluaa myös kuulla millä nimellä hänen kummitätinsä vauvaa kutsuttiin. Tälle tulokkaalle Eepu on antanut kutsumanimen Nyhverö...

On se rennompaa varmasti senkin osalta, että äitinä tietää ehkä vähän mitä odottaa. Ja tietysti tietää sen mitä ei voi itseltä vauvan synnyttyä odottaa. Voin olettaa, että vauvan kanssa pystytään jossain määrin pääsemään normaaliin elämän päivärytmiin jossain aikataulussa. Ei heti. Toisaalta vauva nukkuu alussa paljon, joten se ei ihan hirveesti vaikuta rytmiin. Tietysti, jos pitää olla jossain tiettyyn aikaan, täytyy ennakoida ja nukuttaa vauva kaukaloon rattaiden/sängyn sijasta. Kunhan unirytmi yhtään selkiytyy, niin osaan itse ajoittaa menemiset ja tulemiset ruokailuineen. Ainakin Liun ollessa vauva rytmitys onnistui, kun aloin syöttää hänet samoihin aikoihin kuin me muutkin ruokailimme (toki sillä tavalla lapsentahtisesti, ettei nyt nälässä tarvinut olla, koska "meillä ei ole vielä ruoka-aika"). Ajan kanssa huomasin, että oli aamumaito-unet-lounasmaito-unet-välipalamaito-unet-iltaruokamaito-ehkä unet-ja tankkausta yötä varten. Sitten tuo unien määrä alkoi vähetä ja niinä aikoina oli sitten vauvan kanssa maailman ihmettelyä.

Tiedän myös, että jonkinsortin mustasukkaisuutta isojen siskojen taholta on odotettavissa, vaikka he ovat huomiota tottuneetkin jakamaan. He ovat kuitenkin molemmat vielä pieniä ja vanhemmat ovat heille tärkeitä. Liulla on ainakin tällä hetkellä vaihe, että äiti on supertärkeä. Mulla oli kaksi päivää koulua ja sen jälkeen neitonen on ollut ihan äitin tyttö. Koko ajan olisi sylissä.

Osaan odottaa sitä hormonihuuruaikaa, kun olemattomilla yöunilla sitä vaan jaksaa ja jaksaa. Ja sitten kun ei enää jaksa niin sekin on ok ja sitten pitää vaan sanoa, niin saa mahdollisesti jeesiä. Ensimmäisen lapsen kanssa oli niin pirun helppoa, kun pystyi nukkumaan päikkärit aina kun lapsi nukkui. Lapsimäärän lisääntyessä päikkärit on poissuljettuja, koska näiden vanhempien lasten kanssa on oltava hereillä. Meillä ei ainakaan Eepu ole nukkunut päikkyjä enää pitkään aikaan. Liu toki vielä nukkuu, mutta saa nähdä jättääkö hänkin ne pois vuoden päästä siskonsa tavoin.

On myös oletettavaa, että vauva syö öisin usein, itkeskelee mahaansa ja etsii omaa rytmiään aina, kun luulen sen jossain määrin löytyneen. Jos sattuu tulemaan hyvin nukkuva ja mahavaivaton tapaus, niin sehän on sitten vaan plussaa. Kuitenkin faktat ymmärtää jo tässä vaiheessa elämää. Sitä paitsi, minusta tuntuu, että jokainen vauva itkee mahaansa jossain vaiheessa. Ja sen jälkeen itketään sitten hampaita. Tai molempia. Tai sitten vaan sitä, että äiti ei vaan ymmärrä mitä toinen tahtoo :) Oikeesti olen vanhempien lasten kanssa päässyt sinänsä pikkuvauva-aikana helpolla, että he eivät turhia itkeneet. Toki joo välillä sitä mahaansa, mutta noin yleisesti ottaen olivat perustyytyväisiä vauveleita. Mielenkiinnolla odotan mitä tämä kolmas lapsonen tulee oleman.

Mitä sitten ei voi itseltä odottaa vauvan synnyttyä. No sitä, että koti olisi edes jossain määrin kuosissaan. Vaikka vauvan sujahtaminen arkeen onkin tavallaan tuttua, tulee arkeen kuitenkin suuri muutos ja sen myötä varmasti esim. kotitöiden ja isompien lasten kanssa olemisen tasapaino hakee jonkin aikaa oikeaa uomaansa. Toivon, että meillä sentään syötäisi edes muutaman kerran viikossa jotain muuta kuin nakkeja ja ranskalaisia. Mielellään kotona tehtyä. Jotain kasviksiakin ois kiva olla pöydässä. Aineksethan on helppo ostaa... toivon siis, että ois aikaa valmistaa sitä ruokaa.

Mulla on aika positiivisen odottavat fiilikset tulevaisuuden suhteen. En usko, että mitään elämää suurempaa kriisiä tulee eteen. Tämä tietysti sillä oletuksella, että tulokkaamme ei vaadi mitään erityishuomiota sairauden tai vamman vuoksi.

Täytyy kyllä sanoa, että jos toka raskaus meni nopeasti, niin tämä raskaus on hujahtanut. Viikot vaan vierii enkä mä meinaa pysyä mukana!! Kohta se varmaan onkin jo tammikuu ;)


Syksyinen sunnuntai

Oijoi, me käytiin siellä Espoon reissulla ke-to ja sitten mulla oli koulua pe-la. Arvatkaa muistinko mä mitään listailla, että mitä tein ja milloin. No en. Yritän viikkokatsauksen seuraavia osia nyt sitten alkavan viikon keskiviikosta eteenpäin. Pahoitteluni.

Mutta palataanpa ihan tähän päivään. Aamusesta sain nukkua vähän pidempään kuin muut. Edelleen suuri kiitos korvatulppien keksijälle!! Kunhan sain sitten itseni ylös ja aamuhommat hoidettua lähdin lasten kanssa kavereiden luokse. Mä olen mun kaverin kanssa ristiin kummit meidän kuopuksille. Eli siis Liun kummille mentiin. Hänellä on samanikäiset lapset kuin itselläni, joten kiva kun kaikille on seuraa. Oltiin heillä hetken aikaa pihalla ja suunnattiin sitten sisälle leikkimään ja syömään. Me äidit tosin keskityttiin juoruiluun jälkikasvun leikkiessä oikein esimerkillisesti keskenään. Välillä näin kivasti :)

Lähdettiin kamuilta vähän lounaan jälkeen, joten odotettua oli Liun nukahtaminen autoon. Siirto vaunuihin onnistui tällä kertaa, joten ei tarvinut enää mitään lisänukuttelua kotipihassa. Eepu lähti Miekkosen kanssa traktorihommiin ja itse suuntasin koulutehtävän pariin Liun päikkäreiden ajaksi. Sain jopa jotain aikaiseksi. Hyvä minä.

Kunhan Liu heräsi, niin välipalan jälkeen lähdettiin kärryilemään kohti sitä metsää, jossa Miekkonen Eepun kanssa oli puuhommissa. Sinne onneksi pääsi ihan rattailla viereen. Vaikka kuinka yritin varovasti ottaa, niin taas sain mahaa juilimaan. En kyllä enää viitsi molempia likkoja samaan aikaan noissa työntää, kun pelkästään Liun kanssa tuli lyhyellä matkalla noi fiilarit. Saa nähdä miten käy mun kävelylenkkien. Ehkä ainakin pitää seuraavalla kerralla kiertää vähän lyhyempi kiekka kuin 7km ja kuulostella tuntemuksia.

Vietiin Eepulle välipalaa eväsrasiassa ja voi kuinka toinen tuli onnelliseksi, kun sai metsässä evästellä :) Sieltä sitten palattiin ihan tähän meidän kodin viereen metsään. Eepu lähti meidän matkaan. Käytiin keräämässä suppiksia ja niitä tulikin ihan mukava määrä! Niiden käsittely tosin jäi huomiselle.

Iltaruuan jälkeen mentiin vielä hetkeksi pihalle ja paisteltiin iltapalaksi grillissä makkarat. Lasten iltatoimet saatiin hyvin finaaliin jo kasilta, mutta jostain kumman syystä Liu nukahti vasta lähempänä 23:00. Ai miksi... no satuttiin siirtämään hänet pinniksestä pois ja tuosta "isojen tyttöjen" -sängystä on kiva lähteä itekseen leikkimään. Käy muuten jumpasta tuo lapsen sänkyyn palauttaminen. Siitäkään tosin ei mun maha tykännyt.

Nukuttamisen lomassa kirjailin vielä sitä mun päivällä työstämääni kouluprojektia. Sain onneksi ajatuksesta takaisin kiinni ja ihan järkevää tekstiäkin aikaiseksi. Se ei aina ole itsestäänselvyys, kun kirjoittelee iltamyöhällä.

Nyt Blogger keljuilee mulle. En pysty lisäilemään kuvia. Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin. Toivottavasti sinä et ;)

Meitä voi muuten seurata nykyään myös Facebookissa!

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Viikkokatsaus: Tiistai

Maanantainen päivä ilman "omaa ilta-aikaa" oli aika ryydyttävä. Ajattelin tietenkin, että koska Liu nukahti vasta kympin jälkeen, hän nukkuisi pitkään. Fail.


TIISTAI:

07:00 Soittorasia kilkattaa - Liu on siis herännyt
07:20 Noustaan kaikki, lapset olivat tulleet meidän sänkyyn hetkeksi köllimään (että vanhemmat saa silmät auki)
07:30 Aamutoimet ja aamupalaa, Miekkonen imuroi, minä tein Eepulle kerhoeväitä
07:50 Lapset leikkii, äiti syö aamupalaa
08:15 Mulle meikkiä naamaan ja päivävaatteet päälle.
08:30 Ulkovaatteet kaikille ja kohti kerhoa
09:00 Eepu kerhoon ja itse lähdin Liu rattaissa Postin kautta neuvolaan.
09:40 Neuvolalla (aika 10:00) Liu leikkii, itse luen
10:05 Tarkastus
Lukiessani neuvolassa löysin itselleni harrastuksen eläkepäiville - biojätteistä saatavien väriaineiden hyödyntäminen lankojen ja askartelumaalien valmistuksessa... Ei muuta ku mummelina patoihin porisemaan banaanin kuoria ja kahvinporoja...
10:30 Kohti kerhoa
11:00 Kerhon pihalla tarinointia muiden äitien kanssa, kun oltiin kaikki vähän liian ajoissa paikalla.
11:15 Eepu kerhosta
11:45 Kotona
11:55 Ruokaa, kaikilla on kauhea nälkä!! Ruuan jälkeen lapset leikkii, itse siistin kotia ja laitoin tiskikoneen päälle.
12:30 Liu unille, Eepu lepäilee, itse mietin koulujuttuja
13:15 Eepu saa pelata tabletilla, äiti lepää
14:15 Välipalaa
14:45 Tiskikoneen tyhjennystä ja iltaruuan valmistelua
15:00 Liu herää - hänelle välipalaa
15:15 Liulle toinen leipä, ruuanlaitto jatkuu
15:30 Likat leikkii
16:15 Ruoka on valmista, mutta ei ole kenelläkään nälkä - ruoka valmistui etuajassa.
16:40 Syödään kuitenkin
Perunabataattimuussia, jauhelihakastiketta ja aurinkokasviksia. Oli herkkua. Mä oon niin laiska tekemään salaattia, että päätin yrittää sisällyttää vihanneksia meidän ruokalautasille valmistamalla pakastevihanneksia. Ymmärtääkseni pakastimessa ravintoaineet säilyy melko hyvin.
17:00 Lapset leikkii, Miekkonen vielä syö, jonka jälkeen isi+lapset suunnistavat pihalle
17:30 Muu perhe ulkoilee, itse teen kouluprojektiin liittyvää kyselyä
19:00 Lapset tulivat sisälle ja lähdimme saunaan
19:45 Yöppärit päälle
20:00 Iltapalaa ja hammaspesu
20:30 Iltasatu
21:00 Lastenhuone hiljainen, itse lueskelen blogeja ja alan kirjoitella näitä viikkokatsauksia tältä ja eiliseltä päivältä. Mieleeni tulee myös kirjoitella tämän päiväisestä neuvolareissusta.
22:00 Lähetän Miekkoselle laatimani kouluprojektiin liittyvän kyselyn ja toivon, että häneltä tulee parannusehdotuksia ennen kuin lähetän kyselyn suuremmalle joukolle. Tavoite olisi saada se huomenissa matkaan.

23:10 Suljen koneen, pesen hampaat ja käyn nukkumaan.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Neuvolameininkiä

Tänään oli neuvola. Raskausviikkoja 26+0.

Kaikki oli oikein hyvin. Painoa kertynyt sellanen 500g viikossa ja turvotustakaan ei ihan hurjan pahana ole.

Mä olin oikeassa mun hemoglobiinista. Laskenut se oli, ollen nyt enää 122. Tuo on joillekin normaali, mutta mulle alhainen, sillä lähtötaso oli 140-150. Täytyy siis jatkaa raudan popsimista.

Vauvan sydänääniä ja äidin mahan sf-mittaa mitattaessa makoillaan semmosella tutkimuspöydällä. Mulla on yleensä Liu mukana noilla käynneillä ja häntä tuo pöydällä makoilu ilmeisesti jollain tapaa häiritsee. Aiemmin on alkanut itkemään, joten nyt nostettiin hänet suoraan siihen mun mahan viereen ihmettelemään. Hän oli aika herttainen, kun sitä geeliä halusi heti käydä mun mahalta pyyhkimään pois. Hän siis repi mun alla olevaa suojapaperia ja niillä pikkupikkupaperipaloilla pyyhki mahaa. Aika liikkis <3 Kovin tarkasti hän myös seurasi mitä neuvolatäti teki :)

Olikin aika mielenkiintoinen tuo sf-mitta... 4 viikkoa sitten se oli 18cm ja nyt 25,5cm!! Keskikäyrältä reilusti yläkäyrälle. Sain "komennon" mennä 3 viikon päästä uudestaan, jotta tiedetään onko iso mukelo vai onko syynä esim. eri mittaajat (edellisellä kerralla mun neukkutäti oli kipeenä eikä siksi mitannut). Mielenkiinnolla odotan, että mihin lapsen koko tuon sf-mitan perusteella asettuisi. Saas nähdä pääseekö 50cm vaatteita käyttämään ollenkaan vai päästäänkö samantien kokoon 56/62, kuten esikoisen kohdalla :)

Sain myös syyn sille miksi vyötäröni on kadonnut. Beibi on mahassa poikittain. Sydämensyke hänellä oli tällä kertaa siellä 140 kieppeissä.

Käveltiin Liun kanssa neuvolalle Eepun kerholta. Kävelyvauhti oli semmonen normaali reipas ja mun vatsassa alkoi moinen reippailu tuntumaan. Terkkari totesi sen olevan normaalia jo näillä viikoilla. Sanoi, että liikkua saa, mutta vauhtia pienemmäksi. Helpommin sanottu kuin tehty (vauhti siis oli mun peruskävelyvauhti).

Tällaista tällä neuvolakäynnillä. Ensi viikolla sokerirasitus!!

Viikkokatsaus: Maanantai

Ajattelin ihan huvin vuoksi kirjoitella semmosen vähän yksityiskohtaisemman päiväkatsauksen about viikon ajan. Tuossa blogin kuvauksessa lukee, että blogi käsittelee välähdyksiä arjesta... Tässä on vähän enemmänkin kuin välähdyksiä. Tämä viikko tosin tulee olemaan hieman normaalista poikkeava, sillä lähdemme huomenna koko perheen voimin Espooseen. Miekkosella on siellä torstaina koulutusta ja muu perhe menee siksi ajaksi (toivottavasti) näkemään kavereita :) Ainakin nähdään muuta kuin kotinurkkia, jos kavereita ei jostain syystä nähdä.

MAANANTAI
07:20 Eepu tulee meidän vanhempien luo itkukiukkuisena eikä suostu takaisin sänkyynsä (alkamatta itkupotkuraivota), joten otetaan hänet viereen hetkeksi torkkumaan (tapahtuu ehkä kerran kolmessa kuukaudessa), kun meitä vanhempia väsytti ja Liu ei vielä herännyt (yleensä Liu herää ekana, joten haluttiin nauttia tästä harvinaisesta hetkestä)
07:45 Liu herää ja niin tekee Eepu ja äitikin. Aamusaduksi luetaan "Pikku äiti" ja Nalle Puhia
08:00 Aamupesut ja päivävaatteet päälle
08:15 Aamupalaa, Miekkonen oli tehnyt Liulle puuron valmiiksi.
09:00 Riisi kiehumaan lounasta varten, tiskikoneen tyhjennystä ja täyttöä. Omaan naamaan meikkiä ja fb-kirppismyynti postitusta varten valmiiksi.
09:30 Lasten valmistelu kauppareissulle (vaipanvaihdot, vessajutut, ulkovaatteet, u know..)
09:45 Startataan auto kohti kaupunkia ja kauppaa (lähikauppaan 17km päähän ei nyt mennä vaan 20km päähän isoon markettiin)
12:00 Kotona... mielenkiintoinen kauppareissu. Mm. reklamoin aiemmin ostamistani sipuleista. Sain korvausta sipuleiden hinnan - 1,16€... säästö se on pienikin säästö vai miten se meni ;)

Mun epäonninen sipuliostos...
12:15 Ruuan lämmitys, Liu tapansa mukaan hermostuu siinä vaiheessa, kun laitoin ruuan mikroon.
13:00 Liu päikkäreille ja Eepu lepäämään.
13:30 Liu ei nukahtanut -> Kärryttelemään pihalle
13:50 Sainpas nukahtamaan! Sisällä Eepu piirsi kirjahyllyyn. Näin tapahtuman ja silti oli kuulemma Liu, joka sen teki. Sanoin ettei nyt tablettia tänään sitten pelata (olin aiemmin luvannut hetken pelailua, kun Liu saadaan nukahtamaan). E kävi nätisti lepäilemään/lukemaan.
14:40 Välipalaa Eepulle ja äitille
15:15 Päiväruuan valmistelua, Eepu leikkii ja putsasi aiemmin piirtämänsä jäljet
15:30 Liu herää, hänelle välipalaa ja ruuan fiksaus jatkuu
16:00 Ruoka uuniin ja tiskikone tyhjäksi
16:15 Koulutehtävien pohdiskelua, kyselyn laadintaa, tytöt leikkii huoneessaan (yllättävän mukavasti yhdessä)
16:50 Ruoka uunista, lasten ruuat jäähtymään, pöydän kattamista...
17:00 Syödään
Helppoa ruokaa (jämistä. Edellispäivän) kanakastikkeeseen viskataan mukaan tomaattimurskaa ja reilusti nestettä. Sekaan kuivat pastat. Uunissa 200 astetta about 30min... hyvää!! Tänään tein tuon kanakastikkeenkin, niin "joutui laittamaan" ruokaa. Jos ois jämistä tehty, niin ei tarttis kuin sekoitella ja tyrkätä uuniin :)
17:35 Pihalle leikkimään. Käytiin pyöräilemässä naapuriin 800m päähän
, mutta kaveri olikin jo sisäleikeissä ennen iltahommia. Aina ei mene ulkoilut yksiin. Mentiin sitten omalle pihalle talvikukkia kastelemaan ja hiekkakakkuja tekemään.
Syksyinen luonto on kaunis. Mua viehättää erityisesti pihlajanmarjojen vahva oranssi väri. Yleisesti en ole oranssin ystävä, mutta syksy ei olisi syksy ilman oransseja vivahteita.
18:35 Sisälle, kylpyvedet lapsille, iltapuuro Liulle mikroon (ehtii hyvin jäähtyä sopivaksi kylvyn aikana)
19:00 Yöppärit päälle ja iltapalalle
19:30 Iltasatu
19:45 Molemmat likat karjuu, toinen syystä X ja toinen siksi, kun toinen karjuu eikä siksi saa unta.
20:00 E nukkuu ja L jodlaa, äiti syö iltapalaa
20:30 L itkee, haen pois sängystä
21:00 Miekkonen tulee kotiin
21:30 Miekkonen vie Liun unille
22:00 L jodlaa ja vetää soittorasiasta ääntä
22:15 Omat iltatoimet
22:30 Vihdoin hiljaista
22:45 Itse unille

perjantai 3. lokakuuta 2014

Koulun ja perhe-elämän yhdistämisestä

Tänään mulla oli erikoinen päivä. Sain nukkua niin pitkään kuin nukutti ja alkaa sen jälkeen tekemään mitä huvitti. Lapset oli mummolla yökylässä. Nii joo, ja eilen illalla repästiin Miekkosen kanssa ja ajeltiin kaupungille hamppareille puoli kasilta. Eihän siihen aikaan normaalisti päästä minnekään enää. Oli se hurjaa.

Mutta siis takaisin tähän aamuun. Heräsin kasilta. Olin vähän pettynyt. En saanut enää unta, joten päätin sitten nousta. Aika säälittävää herätä itsekseen kasilta, jos olisi saanut nukkua vaikka kymmeneen. Varsinkin, kun tiedän, että oon nukkunut aikasempina öinä liian vähän (hölmöä valvoa puoleen yöhön, kun tietää herätyksen olevan lähes poikkeuksetta 7-7:30). Söin ihan rauhassa aamupalan ja lueskelin lehtiä.

Olisin keksinyt muutakin tekemistä tälle päivälle, mutta aamupalan jälkeen siirryin koneen ääreen naputtelemaan tekstiä aiheesta "asiantuntijaosaamisen sitouttaminen". Kirjoitusprosessia varten olin eilen illalla käynyt koululla printtaamassa kasapäin artikkeleita aiheesta ja silti kirjoittaessa tuntui, että pari tärkeää artikkelia puuttui ja olisi kaksi kirjaakin voinut olla vielä lisänä. En kuitenkaan lähtenyt ajelemaan koululle vaan jatkoin puurtamista. Ajattelin, että käyn maanantaina tai tiistaina pyörähtämässä koulun kirjastossa hakemassa noita puuttuvia lähdematskuja.

Lounastauolla aloin miettimään, että tällasta mun elämä vois olla, jos ei ois lapsia ja ois töistä opintovapaalla. Tai niin, saisin kyllä enemmän rahaa. Varmaan triplasti sen mitä nyt. Ensin tuli sellanen pieni kateuspuuska... "ai hemmetti kuin rentoa elämää joillain on, töiden jälkeen niillä on illatkin ihan vapaat ja saavat vaikka rauhassa tehdä mitä lystäävät". Kunnes mä aloin miettimään, että mä oon kuitenkin aika onnellisessa asemassa. Mulla on mahdollisuus päivittää oma osaamiseni tässä perhevapaiden aikana. Ja heitänpä tähänkin tämän tosiasian, että luultavasti jokunen uratykki ottaisi mielellään lapsen elämäänsä, jos se olisi hänestä kiinni. Sehän on ihan monesti todettu tosiasia, että ei ne lapset aina ihan tilaamalla tule ja moni saattaa purkaa ns. tyhjän sylin tuskaa työhönsä. Mä olen onnellinen siitä mitä mulla on. Vaikka onhan tämä pikkulapsiaika vauva-aikoineen todella rankkaa ja täytyy myöntää, että odotan innolla sitä, kun jokainen perheessämme osaa käydä itse vessassa ja artikuloida jokseenkin selkeästi (kun tämä aika koittaa, haikailen varmaan, että ei ole enää vauvoja perheessä..). Olisinko sitten voinut valita eri ajankohdan koulunkäynnille, jos kerran välillä tuntuu muutenkin rankalta? mä en tiedä oisko ollut parempaa ajankohtaa minulle. Töihin aikanani palatessa minulla on vastikään päivitetty tutkinto ja "lapset tehty". Voisin kuvitella tästä olevan etua. Jep, tiedän, että sitten ne lapset sairastelee ja äiti on pois töistä, mutta herranjestas, onhan lapsilla isäkin, joka voi myös olla kotona kipeän lapsen kanssa...

Välillä koulun ja perhe-elämän (jokseenkin 24/7 lasten kanssa) yhdistäminen on äärimmäisen hankalaa. Varsinkin silloin, kun kouluhommien deadlinet pukkaa päälle, Miekkosella on kiire töissä ja tukiverkostolla omat työnsä ja menonsa. Mä en hanskaisi tällä hetkellä koko palettia eli työ-perhe-koulu. Onneksi nyt ei ole tuota työkuviota tässä vielä. Isompien lasten kanssa asia olisi varmaan toinen, mutta nyt nuo mukulat tarttevat vielä äitiä aika moneen asiaan. Ja se on aika mukavaa. Yleensä. Mutta dedisten pukatessa päälle toivon välillä olevani vähemmän tarpeellinen. Mä toivon, että kun joskus haen koulutustani vastaavaa paikkaa, tuleva esimies arvostaa tätä mun tämän hetkistä arjen pyöritystä eli siis pienet lapset+kotihoito+opiskelu. Ainakin aikataulutus, ennakointi ja riskienhallinta on tässä hommassa arkipäivää.

Vaikka tämän hetkinen meno ajoittain rasittaa ja stressaa, saan opiskelusta valtavasti. On mitä parhainta aivojumppaa tehdä kouluhommia ja tavallaan ylläpitää tietynlaista työmoodia olematta töissä. Saan ammatillista haastetta ja kirsikkana kakun päälle vielä sen tutkintonimikkeen jonain kauniina päivänä. Sen avulla toivon saavani mielekästä työtä, joka motivoi jo itsessään. Ainakin opiskelemani kurssit aiheineen motivoivat minua etsimään eri aiheista lisää tietoa, joten olen ajatellut olevani ns. omaa alaa opiskelemassa. On myös ollut hedelmällistä päästä kuulemaan opiskelukavereideni työnkuvista ja organisaatioista, joissa he työskentelevät. Meitä on aika sekalainen joukko, joten kursseilla/lounailla käydyt keskustelut on antaneet itselle perspektiiviä siitä miten asiat voisivat olla organisaatiossa. Ja kiitos keskusteluiden, pysyy tällainen kotiin jämähtänyt mamakin vähän kärryillä siitä mikä on yritysmaailmassa tällä hetkellä "kuuminta hottia" ja mistä kentällä kohistaan :)

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Hei krempat, mikä boogie, vaivaselt näyttää, niiku kuuluuki?

Otsikko kertonee olennaisen. Raskausajan krempat ovat alkaneet tulla "ilokseni".


  • Jos istun sängyllä/sohvalla pidempään rennosti, tuntuu nivusissa kolotusta kävelemään lähtiessä.
  • Öisin vetää suonta jalasta ja siihen sitten herää (puhumattakaan siitä kuinka monta kertaa pitää herätä vessaan yön aikana)
  • Pidempään seistessä tai kävellessä alkaa tuntua kipuilua lantionseudulla.
  • Närästää. Edelleen. Useammin.
  • Nukuttaa päivisin (rautalisä aloitettu omatoimisesti, josko siitä olisi apua).
  • Tuntuu kömpelöltä. En pysty helposti nostamaan lattialta pudonneita tavaroita tai pyyhkimään kaatunutta maitoa ja mun tuulipuvun housut kiristää ärsyttävästi. Nukkuessa kyljen kääntäminen alkaa olla yhtä ähinää. Mielenkiinnolla odotan tulevia 15(+2) viikkoa, minkä sortin urheiluksi tuo kyljen kääntäminen menee...


"Innolla" odotan tuleeko tässä raskaudessa ensimmäisen raskauden kaltaiset kovat liitoskivut vai riittääkö nämä pienet kolotukset niin kuin ne riittivät toisessa raskaudessa.

Tänään raskausviikkoja 25+1 (tarkastin kännysovelluksesta... mä oon aina ajatuksissa tyyliin viikon jäljessä) eli nyt pikkusen eteen tehtäisi jo jokikinen mahdollinen lääketieteellinen taikatemppu, jos hän päättäisi syntyä. Onneksi vielä ei ole ollut mitään merkkejä. Harkkasupistuksetkin antavat vielä odottaa itseään. Mä olen niin asennoitunut siihen, että yli mennään reippaasti. Jos ei sitten vaikka niin paljoa harmita (yeah right!), kun laskettuaika menee eikä vauvaa kuulu... Muistuttakaa silloin, että mun "oli tarkoitus fiilistellä, kun kyseessä on näillä näkymin viimeinen raskaus" ;)