perjantai 31. lokakuuta 2014

Joulu tulee, lapsikin sen tietää...

Mistä tietää, että joulu on lähellä? No siitä, että postilaatikkoon on ilmestynyt lelukuvasto. Muistan itse lapsuudestani, kuinka hauskaa sitä oli selata, haaveilla ja esittää siitä toiveita. Nyt oma lapseni tekee samaa. Annoin kuvaston hänelle sanoen, että hän voisi katsoa olisiko siellä mitään mukavaa joululahjaa, jota voisi toivoa. Kuvaston käteen saatuaan hän kysyi, koska joulu on ja onko siihen enää yksi yö. Kuultuaan, että pari kuukautta, hän tarkensi, että tarkoitinko nyt kahta. Saatuaan varmistuksen hän lähti huoneeseensa. Muisti kyllä myöhemmin kertoa Miekkoselle ja Liulle, että jouluun on muuten enää kaksi kuukautta..




Meni kymmenisen minuuttia, niin luokseni saapui esikoiseni hyvin tärkeänä.. "Minulla olisi äiti sinulle asiaa, käydäänpä tähän pehmeälle (sänky) istumaan ja katsomaan". Hän jatkoi jutustelua pohjustaen tulevaa katselua "kyllä mä aika monta löysin, mutta paria juttua en rastittanut"... well, enough said? ;)


Kyseisestä lehdykästä oli tosiaan rastitettu lähestulkoon kaikki. Varsinkin vaaleanpunainen. Jotkut tekniikkalegot ja sen semmoiset ei vielä kiinnostaneet. 

Lopuksi hän kuitenkin totesi "Oikeastaan minulla on äiti vain yksi toive"

TÄMÄ!


Eli siis tuo työmaa-ajoneuvojuttu... Mielenkiintoista tästä tekee se, että meillä ei ole yhtään junaratajuttuja olemassa ja tyttö ei ollut kyseistä lelua edes rastittanut. Se oli kuulemma "suuri vahinko", että rasti oli unohtunut. Hän haluaa varsinkin tuon ukkelin ja liikennemerkin. Täytyy myöntää, että tämä äiti on hieman hämmentynyt.

Blogia lukevien sukulaisten ja kummien ei kannata ottaa näistä kuvista mitään vinkkiä joulujuttuihin. Toiveita oli niin monta, että meidän pitää vielä vähän hioa sitä lopullista listaa ;)

Vielä se yksi paksu luettelo on saapumatta. Mitenköhän innokasta rastitusta sen sivut saavat aikaan. Onko teidän lapset innokkaita lelukuvastojen lukijoita?

6 kommenttia:

Anna / haaveita ja oikeeta elämää kirjoitti...

Kyllä, meillä J selailee monta kertaa päivässä tota lelulehtee ;)

Janni kirjoitti...

Täällä kanssa katselu ja rastittelu lähti käyntiin heti, kun tuo samainen kuvasto ilmestyi postilaatikkoon. Ihan kivahan tuota oli itsekin kurkistaa ja katsoa, miltä leluvalikoima näyttää tänä vuonna. Eipä tuo ihmekään ole, että lapset noista kaikista innostuu, olihan siellä oikeasti tosi houkuttelevan näköisiä leluja - melkein tekisi mieli itsekin leikkiä niillä :D Meilläkin rastitettiin lähes kaikki... tokikaan kaikkea haluamaansa tyttö ei saa. Odotellaan kanssa sitä yhtä lelukuvastoa niin katsotaan sitä sitten vielä. Onneksi on vielä hetki aikaa miettiä, mitä pukin konttiin varataan :)

Terhi | Äiti ja melukylän lapset kirjoitti...

Meillä lapset selaileen ahkerasti lelulehtiä. :)
Meille niitä on tullut vasta yksi.

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Mukava lapsimagneetti selkeesti :)

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Oli kyl kivoja, mut mä en nähny hirveesti tavallisia barbeja tai ponei tai sen semmosia. Olin ajatellu et semmosia jotain ois voinut toivelistalle laittaakin. Mut katotaan mitä se toinen lehti tuo tullesssaan. Ja tosiaan meilläkään ei tuu tyttö saamaan kaikkea haluamaansa :D sanoin et pari lahjatoivetta mahdollisest toteutuu. Ennakkovaroitin, ettei ihan tule yllärinä, että ei jouluna tuu kasaa leluja :)

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Meilläkin vielä odotellaan sitä toista. Muistaakseni niitä kaksi on tullu yleensä.