keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Viikonloppureissu Kuopioon

Käytiin viikonloppureissulla Kuopiossa. Mun isä asuu sillä suunnalla ja mentiin perjantaina heille. Lauantaina ennen lounasta pakattiin Miekkosen kanssa omat kamppeet ja suunnattiin käyttämään viime joulun joululahjamme - yö kylpylähotelli Rauhalahdessa. Lapset jäi vaarilaan ja vanhemmat vaihtoivat vapaalle.

Kylmä keli meinasi yllättää meidät heti alkuunsa ja tuli pohdittua miten kesärenkaat pitää mahdollisilla jäisillä paikoilla. Ei tullut kotoa lähtiessä mieleen, että talvirenkaita olisi saattanut tarvita. Onneksi Miekkonen osaa ajaa ja onneksi autossa on penkinlämmittimet, ettei tarvinut hytistä ;D

Auton ikkuna lähdön hetkellä
 
Kuopiossa etsittiin ensin parkkipaikkaa. Oli vähän hakuammuntaa, mutta löydettiin kuitenkin ihan sopiva paikka. Tarkoitus oli käydä rauhassa syömässä ja sen jälkeen urheiluliikkeiden aleissa katsomassa välikausivaatetta molemmille ja minulle talvikenkiä. Suunnattiin Kanton Hin -nimiseen kiinalaiseen, kun sitä oli kehuttu. Oltiin tosin paikalla 10 min ennen aukeamista, joten ehdittiin tehdä pieni kävelyretki Kuopion tuomiokirkon ympäristössä. Keli oli kylmä, mutta kauniin aurinkoinen. Kelpasi sen puoleen kävellä.
Sää oli mitä kaunein

Harmi, että ruokapaikka oli pettymys. Ensimmäistä kertaa kävin kiinalaisen ravintolan buffetissa, jossa lihaisat ruokalajit olivat kaikki mauttomia. Oli kanaa ja ananasta sekä jotain häränlihaa ja herkkusieniä. Mausteita ei oltu käytetty ollenkaan. Minusta. En kaivannut tulisuutta (sitä olisi saanut vaikka siitä chilikastikkeesta), vaan makuja. Vaikka mustapapukastiketta tai osterikastiketta tai ripauksen mustapippuria antamaan potkua. Mutta ei. Kiinalaista makuelämystä jäin kaipaaman. Miekkonen totesikin hyvin, että "kai tämä menee semmoisena kotiruokalounaana". Nälkä lähti. Onneksi.

Naisellisen siro toi mun kengän koko...

Näyn kaivolta kotiin

Ostoksillekin päästiin. Löydettiin molemmille takit ja minulle ne kengätkin. Panostettiin laatuun, kun kuitenkin tulen käyttämään noita vaatteita lähes päivittäin ja ulkoillessa on tärkeää, ettei tule kylmä. Uskon vakaasti, että maksavat itsensä takaisin kestävyydessä. Edellinen välikausipuku ajaa vieläkin asiansa, mutta takkiin (turkoosi) on tullut ajan myötä pinttymää. Se voi jäädä "likaisempien" hommien puvuksi eli esimerkiksi pellolla möyryämiseen tai halkojen mättämiseen. Tuon edellisen puvun ostin myös alesta ja se on maksanut itsensä monin verroin takaisin. Ostin sen Eepun synnyttyä ja sen jälkeen keväisin ja syksyisin olen sitä oikeastaan joka päivä käyttänyt. Toivon tälle uudelle takille yhtä pitkää ikää. Yleensä en raaski ostaa itselleni mitään yhtään kalliimpaa. Sitten huomaan ostavani halvempia ja usein edellisten hajoillessa. Tämä koskee varsinkin kenkiä. Onneksi tuo Miekkonen puhuu välillä järkeä mun itseeni sijoittamisiinkin :)

Testasin cronitsin... juma kuin makee. Jos tykkää äkkimakeasta, niin tykkää tästä.
 
Päästiin me sinne kylpyläänkin. Porukkaa oli jonkun verran, mutta ei liikaa. Mahduttiin hyvin altaisiin ja oli mukava vaan rauhassa istuksia poreissa. Kuumavesiallas oli ihan huippu! Kyllähän tuo kylpyläosasto varsinkin pesutilojen osalta kaipaisi päivitystä, mutta toisaalta siellä uudistetaan tällä hetkellä ravintolaa, joten josko tuo kylpyläpuoli olisi sitten seuraavana listalla. Hotellihuoneita oli uudistettu aiemmin tänä vuonna.  Tykättiin meidän huoneesta - se oli yleissiisti. Ainoa huvittava juttu oli sängyn päädyssä oleva vähän vanhanaikainen tekokukka-asetelma. Ehkä olisi voinut olla vaikka taulu. Mutta se on mun mielipide. Sänky oli mukava - hyvin nukutti ja kerrankin sai nukkua ilman muiden toimesta tapahtuvia yöherätyksiä. Käytiin hotellin ravintolassa syömässä. Söin roseepaahdettua sorsanrintaa uunijuureksilla ja röstiperunoilla. Ei mikään super gourmet-elämys, mutta annoksen mustaherukkakastike oli erittäin positiivinen tuttavuus.

Kovin oli ruskeeta, mutta ei ollut nuhjuista vaan ihan siistiä :)
 

Mun annos.
 

Lapsiperheitä ajatellen hotelli kylpylöineen on erittäin varteenotettava kohde. Kylpylässä on parikin lastenallasta, joista ainakin toisessa oli todella matala kahluupuoli, joka on meille positiivinen seikka. Eepu nyt osaa uida syvemmässäkin, mutta Liu haluaisi olla itsekseen (ilman, että pidetään kiinni) ja syvässä vedessä se ei onnistu. Tuolla onnistuisi kahlauspuljaus todella hyvin. Hotellin puolella oli viihtyisän näköinen leikkipaikka. En ottanut kuvaa, kun aina ohi mennessä siellä oli lapsi tai kaksi leikkimässä. Mitenkään erikoisesti sisustettu se ei ollut, mutta puuhaa löytyy varmasti eri-ikäisille lapsille. Pieni miinus lapsiin liittyen - ravintolassa ei ollut leikkipaikkaa. Piha-alueellakin oli otettu lapset huomioon, sillä siellä oli ihan näppärän oloinen leikkipuisto.

Yleisesti ottaen voin suositella Rauhalahtea ihmisille, joita ei osittainen vanhanaikaisuus häiritse. Lapsiperheitä oli aika paljon, joten jos haluaa ihan aikuislomaa, kannattanee valita jokin toinen kohde. Lapsille paikka on mitä mainioin, joten jos koko perheen lomapaikkaa etsii, tässä on hyvä kohde. Suurella todennäköisyydellä tulemme käymään kylpylän puolella lasten kanssa jonain kertana. Sen verran hyvältä se vaikutti.

Ja irtiotto toimi. Lapsia meni hakemaan vallan rentoutuneet vanhemmat.

2 kommenttia:

Janni kirjoitti...

Joskus näitä irtiottoja arjesta tarvii. Ihanaa, että teillä oli siihen mahdollisuus, nuo hetket kantavat pitkälle! :)

Laura/Ikimuistoista kirjoitti...

Todellakin! Ja sitten, kun vielä tietää, että kohta noita irtiottoja ei ihan helposti tehdäkään, niin osaa kyllä arvostaa. Vauvan synnyttyä kun sitä ei ollakaan ihan heti yötä poissa.