sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulu jo ovella kolkuttelee

Enää muutama yö ja on jouluaatto. Tämä joulukuu on mennyt ihan supernopeasti. Olin todella helpottunut, kun koulukiireet sai vaihtaa joulupuuhailuihin. Toki puuhailtiin me lasten kanssa joulujuttuja koulukiireiden ohellakin. Eihän sitä voi missään kuplassa elää ja tulla ulos vasta kun saa projektit valmiiksi.

Koristeissa ei pihistelty ;) on siellä piparkakkua jossain alimmaisena :)

Piparkakkuja perheen naisväen toimesta.


Halusin yrittää saada lapsille jouluodotuksentunnelmaa omista kiireistä ja stresseistä huolimatta. Askarreltiin kortteja, leivottiin piparkakkuja ja koristeltiin piparitaloa. Oli mukavaa ja lapsetkin silminnähden nautti. Nyt sitten olen valmistanut laatikoita pakkaseen. Jätin ne raaoiksi, joten sulatuksen ja kypsennyksen jälkeen ne on kuin samana päivänä kokonaan tehty. Huomenna meinasin tehdä imelletyn perunalaatikon. Se on mun jouluherkku. Täällä Etelä-Karjalassa sitä ei tyypillisesti tarjota joulupöydässä. Täällä on sitten makaronilaatikkoa ja karjalanpaistia, joihin taas itse en lapsuuden joulupöydissä tottunut.

Piparimuoteilla ja sormivärillä lapset paineli ääriviivoja. Minä ja Eepu väriteltiin.


Meidän joulupöydässä ei tänä vuonna poikkeuksellisesti ole karjalanpaistia (eikä kyllä makaronilaatikkoakaan). Miekkonen ei kokenut tuota paistia merkittäväksi, kun sitä kuitenkin syödään pitkin vuottakin silloin tällöin. Aiempina vuosina olen paistin tehnyt, kun halusin sekoittaa molempien perheiden jouluruokia.

Tänä vuonna meidän joulun tarjoilut koostuvat seuraavista:

*Alkuruoka*
- graavilohi
- lämminsavulohi
- perunat
- pähkinäinen viikunasalaatti

*Pääruoka*
- kinkku
- perunalaatikko
- porkkanalaatikko
- lanttulaatikko
- pähkinäinen viikunasalaatti
- kuivatut luumut
- pakasteherneet
- kinkun kastike
- saaristolaisleipä
- rieska
- voi

*Jälkiruoka*
- Luumurahka

*Kahvin kanssa*
- Piparkakkuja
- Ässiä
- Joulutorttuja TAI
- Puolukkamoussekakku
- itse tehdyt wiener nougatit

Lisäksi tarjolla on läpi päivän rusinoita, erilaisia pähkinöitä ja jotain karkkeja.

Meillä lapset herää aamuisin niin ajoissa, että en millään viitsi kuudelta herätä hauduttamaan riisipuuroa. Niinpä me syödään tavallinen aamupala, mutta puuroa sitten lounaaksi :)

Musta on tullut selkeesti aikuinen mitä jouluun tulee. Mä en oikein osannut sanoa mitä mä haluaisin lahjaksi. Mulle tärkeintä on olla kiireettä oman perheen/ suvun kanssa ja nähdä varsinkin se lapsien riemu. Mä toivon, että jouluna tulisi laulettua muutama joululaulu tyttöjen kanssa ja että semmonen turha nipotus pysyis poissa. Mitä väliä, jos joku asia ei mene kuten on kuvitellut. Sitten mä toivon myös, että lasten mentyä nukkumaan, saan käpertyä sohvan nurkkaan kirjan ja kinkkuvoileivän kanssa. Olisi hiljaista ja pään sisällä rauhallista.



Ei kommentteja: