keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Synnäritutustumista

Kävin tänään tutustumassa synnäriin, kun en ole tuossa sairaalassa vielä synnyttänyt. Onneksi mun äiti sattui pääsemään joululahjavierailulle näi  keskiviikkona, niin pääsin sairaalalle. Tutustuminen on keskiviikkoisin klo 13:30. Kysynpä vaan, että kuinka monen odottajan mies pääsee tohon aikaan paikalle ja eipä ole otettu huomioon niitä perheitä, jolla on päikkäreitä nukkuva vanhempi lapsi. Olisi mielestäni kohtuullista, että isät pääsisivät mukaan, kun h-hetkellä en haluaisi olla se, jolla on tarkin tieto mistä ovista kuljetaan mihinkin aikaan ja mitä pitää muistaa. Noh, nyt kävin itekseni ja olin ainoa. Yksilöllistä palvelua, tykkäsin ;)

Pääsin kurkkaamaan yhteen saliin ja se oli oikein mukavan kokoinen. Aika samankokoinen ja samalla tavalla varusteltu kuin aiemman sairaalan vastaavat. Täällä tarkkailuhuoneet ovat kaikki kahden hengen huoneita ja niihin voidaan sijoittaa myös vauvan kanssa, jos lapsivuodeosastolla on ruuhkaa. Amme on erillisessä huoneessa, joten mahdollisimman moni voi sitä sitten hyödyntää. Ei tarvi pettyä, että ei pääse ammeelliseen saliin :) Tens-laite löytyy, joten toivottavasti voin sitä sitten hyödyntää h-hetkellä.

Muuten jäi tosi positiivinen kuva paikasta, mutta vähän mietitytti, kun tuolla ei ole synnärille omaa anestesialääkäriä. Toisin sanoen, jos haluan epiduraalin ja samaan aikaan on alkamassa leikkaus, lääkäri hoitaa leikkurin ensin. Kuulostaa kovin samalta kuin eka synnytys, jossa vartuin epiä kolme varttia itkutäristen kipushokissa ja lopulta en olisikaan sitä tarvinnut. No, kipushokkitärinät johtui suuresta oksitosiinimäärästä tipan kautta ja tällä kertaa en anna sitä tippaa laittaa ennen kuin saan puudutteen. Toivon, että tota tippaa ei tällä kertaa edes tarvittaisi.

Huomenna olisi neuvola. Otan molemmat muksut mukaan. Eepu on yleensä neuvolan aikaan kerhossa, joten nyt hänkin pääsee kuulemaan sydänäänet. Sen jälkeen tai sitä ennen käydään kaupoilla katsomassa löytyisikö Eepulle juhlamekkoa. Edellinen on jäänyt jo pieneksi. Kaupunkireissulla käydään myös jätskillä. Lupasin, kun yleensä käyn Liun kanssa kahvilassa Eepun kerhon aikaan. Ei Liu jädeä niillä reissuilla saa, mutta kahvilakokemuksia. En halua, että Eepu jää niistä kokonaan paitsi.

Iltapäivällä olisi tarkoitus tehdä joulukortteja yhdessä lasten kanssa. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi :)

Ei kommentteja: