42+0, yhdes koos, hyvä olla?

No tulihan se tiistai ja 42+0 raskausviikko... yhdessä koossa edelleen.

Tänään aamulla oli aika sairaalalle käynnistykseen. Täällä eivät suostu puhkomaan kalvoja ilman, että laittavat samalla oksitosiinin tippumaan. Kyllä se Hyvinkäällä onnistui pari vuotta sitten. Pikkusenko kyrsi. No sitten edettiin mun seuraavalla toiveella eli ballongilla. Sen laitto ei sattunut pahemmin, tuli vaan paineen tunnetta alavatsalle vähän. Sitten pääsin kotiin.

Tai en mä heti kotiin mennyt. Käytiin Miekkosen kanssa syömässä intialaisessa ja sen jälkeen ajeltiin hetki kaupungilla. Ravintolassa ja autossa tuli muutama ihan jäätävä supistus. Kotiin kun tultiin, se ballonki tykkäs jo tulla pois. Olen siis ehkä kolme senttiä auki. Arvatkaas onko supistanut kipeesti sen jälkeen? No ei ole. Mun vitsistä varmaan tulee totta ja tää syntyy 42+2.

Huomenna takaisin sairaalalle ennen ysiä. Siellä lienee edessä kalvojen puhkaisu ja se pirun myrkky. Toisaalta juuri tuossa googlasin Eksoten synnytyksen käynnistysjuttuja ja siellä luki, että 1,5-2h viimeistään kalvojen puhkaisusta alkais se tipan laitto. Ehkä mä voin siihen vedoten saada ton verran aikaa, että omat supparit alkaisi. Kroppa kuitenkin oli itse kypsytellyt paikkoja viime torstain ja tämän päivän välillä.

Äh. Alkaa olla jo vähän epätoivonen olo. Mun kroppa osaa raskautua silmäniskusta ja hautoa melko ongelmitta, mutta miksi se ei ymmärrä, että synnyttääkin pitäisi. Vai ymmärtäisikö se, jos Suomessa alettaisi seurata vasta oikeasti yliaikasia raskauksia yksilötasolla ja ratkaisut tehtäisi sen mukaan.

Tarkoitan siis sitä, että oikeastihan raskaus on yliaikainen vasta viikon 42 jälkeen. Lasten annetaan syntyä ennen aikaisina ennen viikoa 38, mutta yliaikaisuus on punainen vaate. TIETYSTI aina pitää edetä vauvan ehdoilla ja en tällä tekstillä tarkoita, etteikö yliaikaiskontrolli ole hyvä olla tietyssä kohtaa raskautta. Mutta esimerkiksi nyt oma tilanteeni. Kohdunsuulla on tapahtunut etenevää kypsymistä viime torstaista eteenpäin. Sekä perjantaina että tänään vauva on voinut mahassa hyvin, lapsivettä on riittävästi ja napanuoran virtaukset ovat hyvät. Miksi siis on välttämätöntä käynnistää, kun on merkkejä, että kroppa käynnistelisi itsekin?

Täällä meillä yliaikakontrolli on viikolla 41+3 kuulemma sen vuoksi, että aiemmin viikolle 42+0 asti päästetyistä raskauksista osassa oli näkyvissä jo merkkejä vauvan voinnin heikentymisestä. Toisin sanoen lapsivesi oli alkanut vähentyä ja napavirtauksissa oli heikentymää. Sen vuoksi se siirrettiin aikaisemmaksi. Tämä on hyvä juttu, jotta jokainen syntyy mahdollisimman terveenä. Kuitenkin pitäisi edetä vauvan ja äidin ehdoilla, yksilöllisesti. Ei niin, että tämä on takaraja, koska takaraja.

Lastenhuoneen laittelua

Koska yliaikaiskontrollista selvittiin "puhtain paperein" sain jatkaa odottelua kotosalla ensi tiistaiaamuun. Tosin, jos sinne asti menee, en tiedä yhtään, kuka muksuja tulee hoitamaan eli pääseekö Miekkonen mukaan saliin... Toivotaan, että keksitään ratkaisu. Mun toiveita kuunneltiin tutkimuksen osalta ja ei tehty mitään kovakouraista kalvojen pyörittelyä :) Jotain pientä saattaa olla ilmassa, mutta katsellaan jättääkö minityyppi yksiönsä itse vai "pakotettuna". Tiistaiaamuna tsekataan polilla kohdunsuun tilanne ja sen mukaan päätetään sitten käynnistystapa. Mä tietysti lääkevastaisena toivon ballongilla starttausta ellei pääse heti puhkoon kalvoja.

Mutta koska mulla ei ole nyt muuta kuin aikaa, niin innostuinpa tänään järkkäämään loputkin lastenhuoneen tavarat ja kalusteet niin, että vauvan sopii tulla. Meillä ei siis ollut hoitopöydän tasoa paikoillaan saati siinä niitä vauvan hoitotarvikkeita. Plus pienenä lisämotivaattorina oli aivan kauhea sekasotku, jonka nuo rakkaat tyttäret leikintiimellyksessä saivat aikaan..

Siitä se ajatus sitten lähti...

Hyvä äiti -pisteet nousuun, kun korjailin pari rikki mennyttä palapelin palaa :)

Lattia näkyy ja silmä lepää 

Vauvalle peti

Hoitopöytää ja pieni kulma mun laiskanlinnasta a.k.a. imetystuolista... 

Hoitopöydän varustelua... topsipuikot puuttuu, samoin haavanpuhdistusaine , nuhapumppu ja harja. Huomasin siivotessa, että vauvaharjaa oli käytetty myös koiran harjana. Ei siis muuta kuin uutta hankkimaan..

Sänky sivusta. Mä oon niin tyytyväinen tuohon reunapehmusteeseen, jonka mun äiskä teki.  Ja tuo Marimekon peitto oli todella mieluisa joululahja :)

Loppukevennyksenä meidän katti ja hurtta.. sulassa sovussa :)

Ja niin, mä kun tykkään edelleen numeroleikistä, onhan tytöt syntyneet 210211 ja 040413 niin eikös huomenna ois aika hyvä, kun ois 250115 ;) Vielä tarttis ne supistukset jostain...

P.S. Vauva, sua varten ois nyt kaikki valmiina. (No isin pitäisi vielä asentaa telakka autoon, mutta se ehtii sen kyllä sillä aikaa kun me ollaan sun kanssa siellä osastolla ja ne vaipat kerkii myös... kuhan eka tiedetään minkä kokonen sä olet. Lääkäri veikkasi, että 3,3kg. Pitääköhän se paikkansa?)

Ostohyvitys.fi -palvelun testailua

Olen liittynyt buzzadoriksi joskus vuonna nakki ja silloin tällöin onkin ollut ihan mielenkiintoisia kampanjoita, joihin olen saanut osallistua. Nyt tuorein kampanja oli ostohyvitys.fi -palvelun testailu. Koska tällä hetkellä lasten vaatekaapit pursuavat yli äyräiden ja oma kroppa on edelleen kovin etupainotteinen, en heti keksinyt mitä tilaisin. Päädyin kuitenkin tilaamaan itselleni imetyspuseron Zalandolta.

Sekä ostohyvitys.fi -palveluun rekisteröityminen että tuotteiden ostaminen Zalandon kautta on tehty todella helpoksi, joten shoppailu onnistui vaivatta, vaikka lapset touhuilivat ympärillä. Tilasin tosin vain parin kympin paidan, joten kovin suurta ostohyvitystä ei ole tällä kertaa odotettavissa (4% tuotteen hinnasta, tämä riippuu ostospaikasta), mutta se ei haittaa. Voisin kuvitella, että tällainen ostohyvitys on todella näppärä palvelu kaikille, jotka tilailevat yhtään enempää nettikaupoista. Itse ajattelin ainakin paneutua vielä paremmin palveluun, kunhan on taas edessä vaatevarastojen täydennys.

Voit tutustua palveluun tästä: Ostohyvitys.fi

Fiilistelyä on kyllä kestänyt jo kerrakseen...

Nämä kirjoitukset näyttävät alkavan toistaa itseään... Olin taas aloittamassa "Kävin neuvolassa.."

No mutta toisaalta, sitähän mun arki on pitkälti. Odottamista ja neuvolaa. Tietysti isompien lasten kanssa puuhaillaan jotain, mutta alitajunnassa pyörii väistämättä lähestyvä synnytys. Maanantaisessa neuvolassa terkkari totesi mun kasvojen olevan sen verran turvonneet, että näytän kuulemma siltä, että synnytän pian. Revettiin kyllä molemmat siinä kohdin nauramaan, kun totuushan on se, että se synnytys käynnistetään viimeistään viikon päästä tiistaina, kun koossa on 42+0 raskausviikkoa. Vielä todennäköisempää on, että se käynnistyy perjantaisen yliaikaiskontrollin jälkeen, joten olen asennoitunut viettämään viikonlopun kivussa ja säryssä pieni suuri palkinto mielessäni. Mittaillessaan sf-mittaa terkkari totesi, että vauva on vajonnut edelleen, jos se edes on mahdollista. Hän siis viittasi siihen, että on jo muutaman viikon todennut vauvan olevan niin alhaalla kuin mahdollista. Sf-mitta oli maanantaina sama kuin viikko sitten keskiviikkona.

Voin sanoa, että tällä hetkellä musta tuntuu, että olen saanut "fiilistellä" tarpeeksi tätä raskautta. Odotan edelleen suhteellisen rauhassa synnytyksen käynnistämistä, enkä haluaisi missään nimessä, että se käynnistettäisiin. MUTTA mulla on alkanut olemaan sen verran pahoja liitoskipuja, että ne haittaa olemistani. Jos ei häpyluu ole kipeä kuin pesismailalla isketty, niin sitten vauva painaa oikean jalan hermoihin niin, että tuntuu kuin joku ampuisi nuolen reittä pitkin alaspäin. En pysty istumaan kunnolla kauaa ilman selkäsärkyä. Sohvalla voin istua, kunhan tuen selän tyynyillä ja "rönötän". Vauva on mahassa kuin kukkakeppi tai harjanvarsi - pakottaa tiettyyn asentoon. Ja mua närästääkin jokaikinen ruoka. Sekös harmittaa. Suklaa on närästänyt pitkään ja eniten, joten sitäkään ei voi lohdutukseksi vetää. Joka ruuan jälkeen hetken päästä pitää kääntyä ystäväni Rennien puoleen. Onneksi tuli ostettua joskus semmonen jättipakkaus :D

Sunnuntaina mua supisteli koko päivän ja voimistu iltaa kohden, mutta sen jälkeen on taas hiljaisempaa ollut. Silloin tällöin joku kivuton supistus. Sen verran sunnuntaista innostuin, että pakkasin vihdoin sen sairaalalaukun. Tänään vauveli on ollut hiljaisempi. Liikkuu kyllä jonkun verran, mutta ei myllää. Sanoin asiasta Miekkoselle, niin se heitti sellasella hassulla äänellä "Taitaa vaan valmistautua tulemaan sieltä". Alkaa tuo yhteinen huumori näemmä löytymään. Pari viikkoa sitä jaksoi analysoida ja kuulostella jokaista "oiretta", mutta nyt niistä väännetään jo vitsiä :) 

Pitäisi kai olla otettu, kun vauva viihtyy mahassa näin pitkään, mutta kovasti täällä odottavat kaikki uuden perheenjäsenen näkemistä. Eepukin useaan otteeseen on aamuisin ehdotellut, että äiti voisi lähteä sairaalaan vauvaa synnyttämään. Tänään kerroin, että viikon päästä menen sairaalaan, jos vauva ei ole aiemmin syntynyt. Tyttö kysyi (luonnollisesti) samantien, että "miksei heti tänään" :) 

Vauvelia odottelee tommoset ihanat pöllövaatteet. Vasemmalla yöpaita/pussi ja toinen siis perusbody. Vielä ois pöllömäisiä harsoja kotiutumassa, kunhan paikallinen liike saa ne tänne toisaalla olevasta liikkestä :)

Onnellista odotusta

Edelleen täällä ollaan vauva mahassa :) Olen yllättänyt itseni täydellisesti, kun olen pysynyt niin tyynenä, vaikka laskettupäivä on ohitettu ajat sitten. Mun äiti lähti tänään kotiin takaisin, kun hänellä kohta työt kutsuu. Hän oli viime viikon sunnuntaista tähän asti täällä meillä. Nyt tosin näppärästi alkoi anopilla viikon loma, joten hän on sitten suurella todennäköisyydellä lastenlikkana, kun lähtö koittaa.

Kävin keskiviikkona neuvolassa. Kaikki arvot olivat paremmin kuin hyvin. Verenpaineetkaan ei olleet enää koholla. Liekö sanomattakin selvää, että olen päättänyt olla vetämättä johtopäätöksiä enää noista paineista ja muista :D Plus että tajusin, että edelliset synnytykset kun ovat lähteneet etenemään lääkärissä käynnin jälkeen, niin eihän mulla ole tällasta varsinaista synnytyksen latenssivaihetta ehtinyt olemaan ollenkaan. Nyt kuitenkin on jo supistellut ja menkkakipuillut. Ei tosin paljoa, mutta vähän. Vauva oli muuten nyt kiinnittynyt kunnolla, kun se viime viikolla vielä vähän myötäsi. Sen on kyllä huomannut, kun muutamana päivänä ollut semmoset sembalot tuolla mahassa ja paikat on kipeytyneet.

Oli kyllä onni, että äiti oli täällä. Sain nukutuksi tosi hyvin ja muutenkin lepäiltyä, kun mummu hoiti lapset. Liitoskivut on nyt tulleet mulle rasitteeksi. Ei tarvitse kuin vähän jalan liukua varoittamatta, niin nivuset on superkipeät seuraavat päivät. Hyvä, että eilen pystyin itkutta kävellä sen jälkeen, kun jalka oli luistanut. Kävimme eilen Eepun kanssa viettämässä äiti-tytär -aikaa. Eepu sai joululahjaksi lahjakortin, niin käytiin ostoksilla ja sitten syömässä. Oli tosi mukavaa viettää aikaa kahden :)

Neuvolassa mulle kerrottiin vähän jatkoasioita eli nyt mulla on maanantaina ihan ns. normaalineuvola, jos ei ennen sitä tule. Sitten varaillaan perjantaille (41+3) aika äitiyspolille, jossa katsotaan käyrät ja ultrataan mm. koon lisäksi lapsiveden määrä ja istukan toiminta. Jos kaikki on kunnossa, saan lähteä kotiin varttumaan 27.1. tiistaihin asti, jolloin viikkoja on 42+0. Se on täällä takaraja synnytyksen käynnistykselle. Eli jos siihen mennessä ei ala itse ymmärtää syntyä, aletaan savustus hommiin. Toivotaan toki, että käynnistyisi itellään.

Rauhallisin mielin täällä vielä odotellaan. Jänniä aikoja :)

Neuvolaa ja kuulumisia

Kävin neuvolassa keskiviikkona rv 39+1. (ei siis toteutunut sekään veikkaukseni ;) ). Neuvolaterkkari oli kovin sitä mieltä, että ensi viikon aikaa ei tarvittaisi, mutta se täytyy varata sääntöjen mukaan, kun laskettupäivä on silloin. Mulla oli todella energinen päivä silloin keskiviikkona ja yhdelle kaverille sanoinkin, että varmaan mun tuurilla nyt sitten alkaa supistella yöllä. No niinhän se alkoi. Mutta vain loppuakseen aamusella, kun mies lähti töihin ja vei lapset varuilta mummolaan hoitoon. Mun päivä sujui nukkuen (valvoin yön niiden supistusten kanssa) ja sitten ihan vaan rennosti ottaen.

Supistukset palailivat, kun mies palasi lasten kanssa kotiin. Vauva oli todella rauhallinen ja pohdin näinköhän illalla sitten alkaa rytistä, kun on aika poikkeuksellista ettei mylläile. Torstaina illalla kymmenen jälkeen tulikin todella kipeä ja pitkä supistus. Ehdin jo hieman innostua, mutta siihenhän se jäi. Sen jälkeen ei pahemmin supistanut.

Sinänsä en ihmettele, vaikka terkka olisikin oikeassa. Vertailin (jep ;) ) tätä nykyistä ja Eepun odotusta ja katselin sf-mittakäyrää... ylempi on Eepun ja alempi nykysen.

Sen lisäksi, että tuo sf-mitan tasaisuus kertoisi nyt olevan hetken käsillä, siitä kertoo myös aavistuksen kohonnut verenpaineeni (alapaine noussut sieltä 60-74 tietämiltä 80-90 välille). Tämä on niin jännää, kun seurailee noita paineita ja mittoja huomaten yhdenmukaisuuksia. 

Mutta tuohon yölliseen supisteluun palatakseni. Mulla on tässä raskaudessa tuntunut nuo supistukset aiemmista poiketen selän puolella säteillen reisiin. Mä en alkuun meinannut edes tajuta mistä on kyse. Melkein jopa noloa, onhan kyseessä sentään kolmas synnytys :D Se eilinen napakampi tuntui myös tuossa mahassa / edessä, mutta myös selän puolella. 

Tänään on ollut ihan "normipäivä". Yöllä tosiaan ei supistanut lainkaan. Aamulla heräsin melko pirteänä. Keittelin likoille aamupuuroa mun joululahjaksi saamalla haudutuskattilalla. Se oli ihan näppärä vempele - ei tarvinut lopuksi pestä pohjalta semmosta ruskeeta kerrosta, kuten usein maitopohjaisten ruokien kohdalla joudun. Jaksoin jopa mennä tyttöjen kanssa pihalle, jota on tapahtunut viimeksi liian kauan sitten. (Tytöt on sitten ulkoilleet Miekkosen kanssa, joten kyllä ne happihyppelylle pääsevät ;) ) 

Huomenna olisi taas koulupäivä. Meidän pitää tuolla kurssilla tehdä oppimispäiväkirja ja sen vuoksi koen, että olisi hyvä päästä luennolle, jotta saa kirjoitettavaa siihen päiväkirjaan. Katsotaan onko tuo mahavauva samaa mieltä.

Pohdintaa synnytyksestä

Ei ollut ainakaan tämän täysikuun aikaan meidän vauva valmis syntymään ;) Tuossa miehelle totesin, että tuntuu kovasti et oli aika hiljanen päivä - ei supistuksia ja vauvakin oli rauhallinen. Illasta sitten muutama supistus, joista pari oli vähän napakampaa. Saman tyylinen päivä oli Eepua synnyttäessä sunnuntai (päivää ennen synnytystä), kun olin sairaalassa vesien tihkumisen vuoksi ja minusta oli noloa, kun ei yhtään supistusta tullut. Seuraavana yönä meni vedet kunnolla.

Mulla on ollut vähän huonoa tuuria noissa aiemmissa synnytyksissä. Eepun odotuksessa alkoi vettä tihkua, jonka vuoksi piti sitten vauhdittaa sitä synnytystä silloin maanantaina eikä ollut enää aikaa odottaa supistusten luonnollista vahvistumista. Sitten Liun synnytyksessä mulla oli aamulle käynnistys sovittuna ja kun mentiin yöllä supistusten kanssa sairaalaan, riitti aamulla kalvojen puhkaisu. Mutta tässäkin sitten kätilö alkoi painostaa oksitosiinitipalla, kun oli se käynnistyskäsky siellä alla. Omat supistukset avasivat kyllä, mutta hitaasti.

Eepun kohdalla aloin saada oksitosiinia alkuun pieniä määriä ja sitten sitä nostettiin, kun mitään ei tapahtunut. Ilokaasu auttoi pitkälle, mutta lopulta itku silmässä pyysin epiduraalin, jota en alunperin olisi halunnut. No anestesialääkäri oli valmistelemassa leikkausta, jonka vuoksi en sitä saanut kuin vasta 30-45min päästä (en muista nyt ulkoa ja sairaalapaperit on kaapin perukoilla). Tuon ajan olin itkutärissyt, yrittänyt vetää ilokaasua tauotta (jonka vuoksi kätilö laittoi sen pelkälle hapelle) ja aivan hysteerinen. Kun viimein anestesialääkäri tuli paikalle, kukaan ei katsonut mikä oli alakerran tilanne. Nimittäin saman tien epiduraalin laiton jälkeen tsekattiin tilanne ja tadaa - 10cm auki, saa ponnistaa. Eli piru vie - en olisi siis tarvinut koko pirun piikkiä. No myönnetään, veihän se sen tärinän pois ja sain rauhassa ponnistaa. Mutta en tiedä olisiko mua rauhottanut jo tieto, että saa alkaa ponnistaa. Minä parka kun luulin, että tilanne ei edelleenkään etene ja olen edelleen vain 6cm auki.

Liun kohdalla en tarvinut ilokaasua vaan liikkeen avulla sain pidettyä kivut aisoissa. Kun mulle oli ehkä kymmenennen kerran ehdotettu tipan laittoa, myönnyin sillä ehdolla, että saan epiduraalin heti kun haluan. Pohdittiin kätilön kanssa, että otanko sen ennen tipan laittoa vai kokeilenko muuta kivunlievitystä alkuun. Koska en ollut vielä mitään kokeillut, päätin testata ilokaasua - se kun oli Eepun synnytyksessä tehonnut melko pitkään. No eipä tehonnut nyt. Meni vain hujaus tipan laittamisesta, kun kivut pomppasi potenssiin sata. Ilokaasusta ei ollut apua, kun supistusta näyttävät anturit näyttivät jotenkin väärin - sen pitäisi kohota niin pitkään että supistuksen huippu on saavutettu ja sen avulla voi ajoittaa ilokaasun oikein. Nyt se lähti laskuun jo ennen huippua ja ei se ilokaasu siis tehonnut. Itkutärinä alkoi taas, kun en pystynyt hallitsemaan tilannetta. Tällä kertaa onneksi anestesialääkäri oli oven takana ja meni vain hujaus, että sain sen piikin. Tosin siinäkin niitä supistuksia tuli pirun tiuhaan, joten teki tiukkaa pysyä paikoillaan.

Näin ollen, jos tässä synnytyksessä tulen tarvitsemaan oksitosiinia, epiduraali laitetaan ennen tipan laittoa. Tosin kuten noista molemmista synnytyksistä huomaa, en olisi välttämättä sitä tarvinut. Eepun kohdalla oksitosiini piti laittaa, kun vesien tihkumisen alkamisesta oli jo niin pitkä aika. Liun kohdalla oli käynnistyskäsky alla. Näin ollen toivonkin, että tämä synnytys etenisi hiljalleen, omalla painollaan ja voisin tällä kertaa käyttää kivunlievitykseen tens-laitetta ja ammetta. Toivottavasti voisi kotona olla mahdollisimman pitkään. Ainakin tällä hetkellä näyttää lupaavalta, kun on päivittäin näitä jonkunmoisia supistuksia, joita ei aiemmissa ehtinyt olla.

Yhdelle kaverille tänään totesin, että tämä on raskauden parasta aikaa ja toisaalta sitä huvittavinta. Koko ajan sitä miettii, että onkohan "tämä ja tämä" oire, että kohta alkaa tapahtua. Sitten jännäilee, että koska on tosi kyseessä, jne. Faktahan on, että muksu syntyy sitten kun on syntyäkseen. Tämä on vaan se kutkuttavin vaihe, jota on tavallaan odottanut koko raskauden ajan :) Huomenna on viikko laskettuun aikaan. Aika on kyllä mennyt hujauksessa-

Enteiliskö synnytystä?

Tänään on raskausviikko 38+5 eli mun veikkaama synnytyspäivä (toinen veikkaus keskiviikkona 39+1). En mä näköjään tänään synnytä, vaikka jonkin verran supisteleekin. Väli on tällä hetkellä jossain 10 minuutin ja vartin välissä. Välillä napakampia ja välillä kevyempiä. Näitä on nyt muutamana päivänä/iltana ollut ja joka päivä on tulleet voimakkaammaksi. Toivoa sopii, että mun kroppa tekis tällä kertaa työnsä itsenäisesti ja voisi unohtaa oksitosiinitipat sairaalalla.

Huomenna on täysikuu ja joidenkin vanhojen uskomusten mukaan silloin moni synnyttää ja osastoilla on ruuhkaa. Saas nähdä saako sitä itse kuulua tuohon porukkaan. Vai toteutuisko mun veikkaus keskiviikosta? On nämä jänniä aikoja. Aiemmissa raskauksissa ei tämmösiä ennakkosupisteluita ollut juurikaan. Molemmissa piti käydä sairaalalla, jossa tekivät vähän kovakouraisemman tutkimuksen (viikoilla 39+5 (Eepu) ja 41+1 (Liu)) ja siitä sitten alkoi tapahtua.

Nyt mä kyllä menen nukkumaan. Eilen en malttanut mennä ajoissa ja jos tässä lähipäivinä pitäisi synnyttää, niin oishan se kiva olla suht virkeänä, ainakin alussa ;)

Sekametelipäivitys uuteenvuoteen ja raskauteen liittyen

Eilinen vuoden vaihde meni alkuillasta kaveriperheen luona syöden ja jutellen. Naureskeltiin, että kovin on biletyyli vaihtanut muotoaan, kun huomattiin yhdessä vaiheessa seuraavamme jotain Emmerdalen kohtausta :) Aiemmin saattoi olla vähän railakkaampaa menoa... Oli hauska seurata, kun Eepu oppi pelaamaan Afrikan tähteä kavereiden lasten opettaessa. Niin ne kohta leikkii keskenään meidän omatkin lapset ja sitten ei äitiä tai iskää tarvita leikkiseuraksi. Sinänsä hieno asia ja toisaalta taas äärettömän haikea. Tosin en kyllä ole mikään superinnokas leikkijä, joten sen puoleen odotan innolla tuota vaihetta. Mä voin sitten puuhata heidän kanssa muuta. Käydä vaikka metsässä retkillä :)

No mutta takaisin eiliseen. Ennen lähtöä ammuttiin pari ilotulitetta, jotta lapset pääsivät uuden vuoden fiilikseen. Lähdettiin kotiin päin suht ajoissa, kun piti saada lapset unille.  Meni se ilta silti myöhäiseen ns. normaaliin rytmiin verrattuna, mutta onneksi Miekkonen sai lapset nukutettua jo vähän kympin jälkeen. Me kateltiin tämän jälkeen leffaa Definitely maybe ja tuhottiin sipsejä.

Puolen yön jälkeen tuli iloittua, että mukula tulee syntymään uuden vuoden puolella. Nyt on muutamina päivinä tullut supistuksia - melko kivuttomia kylläkin, mutta kestää jonkin aikaa. Lasken ne ihan harkkasuppareiksi, tuskin tekevät mitään. Välillä on menkkakipufiilareita ja sen semmosta. Samoin on nyt näiden supistuspäivien aikana ollut sellasta ikävää kipua reisiin ja se kipu meinaa lamauttaa kävelykyvyn. Jos siis olen vaikka kävelemässä johonkin, kivun tullessa on pakko vaihtaa kävelytyyli semmoseen komeeseen ankkavaapuntaan. Minusta ne ei ole suppareita, kun ei oo semmosia aaltomaisia. Uskoakseni ovat liitoskipuja ja sitä että vauva painaa hermoihin...

Sen verran sain tuossa aikaiseksi, että vuorasin oman puolen sängystä muovitetulla froteella. Jos vaikka vedet päättää mennä keskellä yötä, niin ei tarvi toivottavasti vaihtaa sänkyä.

Tänään on ollut ihan jäätävä turvotus. Pakastimesta on tullut vedettyä mansikoita ja kaapista purkkiananasta. Verenpainemittarinkin kävin lainaamassa, kun on päätä juilinut muutamana päivänä. Paineet oli onneksi ihan mallillaan. Ei siis pelkoa raskausmyrkytyksestä :)

Tämä on näköjään yksi sillisalaatti-päivitys, mutta ei anneta asian häiritä.