perjantai 27. helmikuuta 2015

Sairastelu voiton puolella ja katse kevään kemuissa

Sairastelu alkaa pikku hiljaa meillä helpottaa. Juniorikin sai osansa, kun nenä veti tukkoon ja öisin se oli ihan hirveetä kuunnella, kun ei tuntunut ilma kulkevan. Ja sitten näin kolmannen lapsen kohdalla opin käyttämään oikein sitä sellaista maailman surkeimmaksikin haukuttua pikku niistäjää. Muistui nimittäin mieleeni Eepun vauva-ajan terkkarin neuvo, jossa toinen sierain suljetaan samalla, kun toisesta sieraimesta imaistaan tuolla niistäjällä. Itse laitoin tuon niistäjän niin syvälle kuin se meni ja nenä tyhjeni hyvin. Kovasti se junnu protestoi, mutta huomasi pian helpotuksen, joka moisesta kiusaamisesta tuli. En tiedä miksen noteerannut tuota neuvoa jo aiemmin... Aikaisemmin ollaan vaan imastu sillä laitteella eikä olla suljettu toista sierainta. Nenä on monesti jäänyt tyhjentymättä ja kuinkakohan monesti olen ko. apparaatin haukkunut lyttyyn. Mutta tästedes olkoon taipaleemme täynnä onnistuneita imuja :D

Tämmösiä kutsuja lähti vieraille. Muutamille lisäksi tekstari, kun Laura laski väärin...

Ristiäisiä ja tyttöjen synttäreitä olen alkanut pikku hiljaa järjestelemään. Niistä meinasin ihan oman postauksen kirjoitella, kun kaikkia kivoja askarteluja olisi tarkoitus tehdä. Kutsut tuli sentään jo tehtyä ja postitettua :) Oli vähän pohtimista miten yhdistää fiksusti pojan juhlien siniturkoosin ja tyttöjen (Eepun) toivoman pinkin. Noin ne minusta sointui kivasti. Juhlapaikalle tulee sitten vielä koristeita molemmissa väreissä.

Odotan innolla kakkujen väsäämistä. Niitä varten olisi jonain päivänä (iltana) otettava kaulin kauniiseen käteen ja tehtävä sokerimassakoristeita. Ne on yleensä mukavaa pikkunäpräyspuuhaa, jotka nollaa päivän härdelliä kivasti.

Eepulle pidetään noiden yhteisjuhlien lisäksi lastenkutsut, joita neitonen odottaa kovasti. Hän on suunnitellut tarjoiluita jo hyvän tovin. Eikös sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty? Äidille siis riittää kauppareissu ja esille laitto ;)

torstai 12. helmikuuta 2015

Sairastuvalta päivää!

Hohhoh! Meinaa melkein uuvuttaa, kun täällä on vauvaa ja Miekkosta lukuunottamatta porukka puolikuntoista. Pääsääntöisesti ollaan suht tervettä sakkia, mutta nyt sitten päästiin mekin näistä sairauksista "nauttimaan".

Kaikki alkoi viime lauantaina, kun Eepulle nousi lämpöä (päälle 37 astetta) ja tuli tosi räkänen yskä. Sunnuntaina ääni alkoi honottaa, yskitti edelleen, mutta ei ollut lämpöä, yöllä lämpö oli muuttunut kuumeeksi (38,4), mutta laski ennen aamua. Päivä sujui piirrettyjä katsellen. Maanantaina sama meno jatkui, mutta kova väsymys tuli lisäksi kuvaan mukaan. Yleensä Eepu ei nuku päikkäreitä, mutta nyt nukkui neljä tuntia. En meinannut saada hereille, kun kiukkuinen neiti vaan käänsi kylkeä. Heräsi illalla puoli seitsemän ja kävi ysiltä yöunille. Tiistaina hän oli jo vähän parempi  - käytiin pakollinen ruokakauppareissu. Eilen ja tänään hän on ollut jo huomattavasti parempi - yskii, mutta jaksaa touhuta.

Tiistaina aamulla sekä minä että Liu yskittiin kovin tutun kuuloisesti. Iltapäivästä Liulle nousi lämpö. Yöllä hän heräsi todella vinkuvan hengityksen kanssa (meillä Liu on lapsista se, jolla on ahtaimmat hengitystiet ja tämä tyypillistä flunssissa, yms.). Itse olin paraikaa ruokkimassa vauvaa, joten Miekkonen heräsi lääkitsemään pikkupotilasta. Buranaa, mehua, vettä ja ventolineä, joista viimeistä ei taisteluitta suostuttu ottamaan. Tosin äitini tiesi sairaanhoitajana kertoa, että karjuvalle lapselle se on hyvä antaa, kun on niin voimakas se sisäänhengitys siinä itkussa. Ei se antaminen tuolla tavalla kivaa ollut kenellekään, mutta loppuyö sujui sitten paremmin. Oma oloni oli illalla kuin jyrän alle jääneellä.

Keskiviikkona olin itse pojan kanssa neuvolareissulla ja kävin samalla askartelukaupassa ristiäis-/synttärikutsutarvikkeita hankkimassa sekä ruokakaupassa (ja kahvilassa, kun poika kerran nukkui nätisti ;) (ja mulla oli lounas jäänyt väliin) ) Olin jo ehtinyt Liun kummille ilmotella, että voidaan torstaina treffata, kun ei ole kuumetta enää. Ehkä vartti tästä, tulee Miekkoselta viesti - Liulla kuumetta 38,8. No ei tullut treffejä, mutta onneksi lääkkeet purivat ja saatiin kuume alas.

Tänään taas iltaa kohden nosti kuumeen, tällä kertaa käväisi jopa 39,1 lukemissa. Laski kyllä sitten taas lääkkeillä. Kuolaa valuu tällä hetkellä paljon, joten taitaa tehdä hampaita yskän ohella. Tylsää vaan pikku neidille, kun ei pääse ulos. Hän on meillä aina ensimmäisenä ulos lähdössä.

On ollut melkoisen haastavaa.. Mielenkiintoista oli alkuviikosta, kun olin kaksi päivää lasten kanssa oikeastaan aamusta nukkumaanmenoon neljästään. Pientä puljeeraamista on jo ilman sairauksiakin imetyksen ja muun rutiinin rytmitys, niin saati nyt, kun jokainen lapsi halusi sitä syliä ja halia ekstrapaljon normaaliin arkeen verrattuna. Liun päikkäriaikana pystyi huomioimaan Eepua, mutta sitten illemmalla oli ikävää, kun Eepukin olisi halunnut olla lähellä, mutta niin halusi Liukin, joka ei ollut vielä "hellyystankkauksia" tehnyt. Ja poika oli pitkälti rinnalla illalla, niin ole siinä sitten, kun yksi käsi kannattelee vauvaa ja toiseen kainaloon mahtuu yksi (koska sisaruksethan eivät toisiaan halunneet ihan iholle, kun kipeenä luonnollisesti halutaan pitää se omatila (äiti (tai isi) sitten kyllä halutaan lähelle)). Ei ole kuulkaa kivaa sanoa kipeälle lapselle, että menepä nyt tohon toiselle puolelle istumaan.

Mutta oli aika mukava fiilis iltaisin, kun tajusi klaaranneensa päivän haasteet ja lapset nukkuivat onnellisesti :) Nyt täytyy vaan toivoa, että Liun kuumeilut loppuisivat ja kaikki perheen tyttöset (ml. minä ) pääsisivät yskästä eroon.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Synnytyskertomus - kolmas kerta toden sanoi?

Tosiaan viikolla 42+0 suuntasin aamusta kohti sairaalaa ja tarkoituksena oli synnytyksen käynnistäminen. Koska mä olen (jos ette ole jo huomanneet) hieman lääkevastainen, halusin, että olisi puhkaistu kalvot omien supistuksien aikaansaamiseksi. No siihen ei lähdetty, kun täällä päin sairaalassa halutaan laittaa oksitosiini tippumaan, jos kalvot puhkaistaan. Sain siis käynnistyksen seuraavaksi parhaimmalla vaihtoehdolla eli ballongilla. Sen jälkeen pääsin kotiin odottelemaan supistuksia ja ballongin tipahtamista. Koska oli lounasaika, suunnattiin Miekkosen kanssa intialaiseen syömään. Oli hyvää, joskin ruokailun aikana tuli pari TODELLA kivuliasta supistusta ja yhden kohdalla totesinkin, että tuntuu ettei kipu lopu ollenkaan. No siitä sitten ajeltiin pienen lenkin kautta kotiin ja ajon aikana tuli taas pari hitokseen kipeää supistusta. Sanoin Miekkoselle, että jos ne supistukset alkavat tällaisina, mä haluan kaikki maailman puudutteet (se siitä lääkkeettömään synnytykseen liittyvästä selkärangasta). Kotiin tultua käväisin vessassa huomatakseni, että ystäväni ballonki halusi jo pois. Oli ne supistukset siis avanneet paikkoja ainakin siihen kolmeen senttiin.

Innolla odottelin supistuksia. Kävin jopa vähän kävelemässä. Ei vaikutusta. Miekkonen haki likat kotiin ja todettiin, että meilläpä ei olekaan yölle lastenvahtia sikälimikäli lähtö tulee. Olisi lähdettävä yksin taksilla. Illalla lasten mentyä nukkumaan alkoikin supistella. Menin nukkumaan puolen yön kieppeillä otettuani pari panadolia. Jos panadol tehoaa, on kyseessä harjoitussupistukset. No ei tehonnut. Siirryin sängystä sohvalle, etten herättäisi Miekkosta heiluessani supistusten aikana niitä lievittääkseni. Onneksi minulla oli kauratyyny, jota lämmitin ja onneksi Miekkonen oli lämmittänyt leivinuunia, niin sitä vasten oli myös kiva nojailla kipeimmillä hetkillä. Kellotin supistuksia ja niitä tuli 3-12min välein. Kolmen aikoihin mietin, että pitääkö laittaa appiukolle viestiä, että ennen töihin lähtöä tulee hakemaan minut sairaalalle. En laittanut viestiä. Kärvistelin aamuun ja ilmeisesti perheen herättyä keho alkoi tuottaa adrenaliinia, joka vähän hillitsi supistuksia - väli piteni about varttiin ;) Yhdeksäksi minut vietiin taas sairaalalle ja Miekkonen vei edellispäivän tapaan Eepun kerhoon.

Sairaalalla menin ensin tarkkailuhuoneeseen, jossa katsottiin käyrät ja piirtyipä sinne pari supistustakin, vaikka olin juuri kätilölle todennut, että ne on tainneet jo täysin hiipua. Lääkäri tuli vielä katsomaan synnytyskanavan tilanteen ja tilanne oli oikein hyvä 5,5cm auki (Lääkäri tosin sanoi ensin 4cm, mutta kätilöt totesivat todellisen tilanteen olevan parempi). Pääsinkin suoraan saliin!! En ole aiemmissa raskauksissa ollut läheskään tuossa pisteessä saliin mentäessä. Eepun synnytyksessä olin tarkkailuhuoneessa reilun vuorokauden, paikat "auki" about sormelle. Liun synnytyksessä olin parisen senttiä muistaakseni auki ennen kuin kalvot puhkaistiin.

Salissa mulle laitettiin käteen tippaa varten kanyyli ja sain pukea ne ah niin kauniit sairaalavaatteet. Kalvot puhkaistiin siinä sitten samalla ja vauvalle laitettiin päähän "pinni" sykkeen seurantaa varten. Täällä tosin mun ei tarvinut koko ajan olla siihen sykelaitteeseen kytkettynä vaan pääsin mm. käpöttelemään sairaalan portaita. 10 kerrosta rappuja pari kertaa. Ei ne supistuksia voimistaneet, mutta hiki tuli ja seuraavana päivänä pohkeet kiittivät ;)

Komeat maisemat sairaalan portaikosta

Sain salissa lounasta. Ehkä maailman pienin annos kalakeittoa.. Onneksi muuten annokset olivat sopivia ja ruoka jopa maistuvaa. Tuo oikealla oleva oli maitokiisseliä, jota pitää kyllä kotonakin tehdä joku päivä. Oli hyvää!
Olin Miekkosen kanssa sopinut, että tulee sairaalalle, kun on vienyt lapset kerhon jälkeen mummolle. Hän tuli siinä puoli yhden maissa ihan vain kuullakseen, että vaimo meinaa taas testata rajojaan kieltäytymällä epiduraalista ennen oksitosiinin laittoa. Kätilö oli saanut lääkärin kanssa sovittua, että aloitetaan oksitosiini 10ml annoksella normaalin 15ml sijaan. Kätilö tosin totesi, että noin vähäinen määrä ei kyllä tee kenellekään yhtään mitään. Oli puhetta, että nostetaan määrää sitten, jos toivottua tulosta ei saada tuolla aikaiseksi. Tarkoituksena oli siis saada tihennettyä supistukset about 5-7 minuutista siihen 2-3 minuuttiin. Oksitosiini laitettiin tippumaan puoli yhden maissa ja yhdeltä alkoi selkeästi tihentyä supistukset. Hengittelin ilokaasua ja fiilistelin sekavaa olotilaani. Sanoin sen olevan kompensaatiota siitä, että mä en saanut jouluna punkkua ;D 

Varttia vaille kaksi totesin kätilölle, että ilokaasussa ei enää teho riitä ja haluan jotain vahvempaa. Vaihtoehtoina oli kohdunkaulan puudute tai epiduraali. Kätilö suositteli epiduraalia, koska sitä voidaan laittaa tarvittaessa lisää. Olinhan tässä vaiheessa auki vain 6cm eli ne säännölliset supparit oli saaneet aikaan vain 0,5cm aukeamisen. Mä ehkä kiehuin tässä vaiheessa - helkkarinmoiset kivut ja olematon vaikutus. Alkoi vaikuttaa samalta kuin Eepun synnytyksessä, jossa epiduraalia en saanut ajoissa ja tuli vaan kauheat itkutärinät. Epiduraali tilattiin ja sitä odotellessa tuo fiilis Eepun synnytyksestä vain vahvistui. Kipu oli todella kova. Paniikki meinasi iskeä, kun se anestesialekurin matka omasta toimipisteestä synnärille tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta hän tuli ja alkoi kaikessa rauhassa puuhata sitä piikkiä mun selkään. Kätilö kävi välissä sanomassa, että kohta helpottaa ja voidaan sitten nostaa oksitosiinimäärää ja tunnin päästä hyvinkin voi lapsi syntyä, jolloin synnytyksen kesto olisi pari tuntia. Ei paljoa lohduttanut siinä vaiheessa. 

Sitten siinä jossain kärvistelyn vaiheessa tajusin mitä tapahtuu - paikat aukeaa vauhdilla. Sen tunsi. Siitä tuli jännä voimakas fiilis (tosin, jos Miekkoselta kysytään, mä vaan karjuin ja olin kuin paniikissa). Anestesialääkäri oli mun selkärangassa kiinni, kun totesin toistamiseen, että en pysty olemaan enää siinä kyyryasennossa (epiduraalin aikana pitää olla täysin paikoillaan ja selkä kyyryssä) ja vauva tulee just. Anestesialääkäri oli hieman hämmentynyt ja kyseli, että laittaako hän puudutetta ollenkaan vai ei. Tokaisin vähän napakammin, että ihan h***tin sama, mutta mun on pakko päästä pois kyyrystä ku vauva tulee. Kätilö tsekkasi tilanteen ja - tadaa - 10cm auki ja vauva todella on tulossa.  Kuudesta kymmeneen senttiin vartissa - ei ihme, että koski. Tämän jälkeen sain luvan ponnistaa ja se oli kuulkaas jännä tunne, kun kroppa sanelee koska sä ponnistat. Tuli kaksi TODELLA voimakasta supistusta ja tuloksena varsin ihastuttava pieni mies <3 Tunnin säännöllisten supistusten ja vajaan minuutin ponnistuksella perheemme kasvoi viisihenkiseksi ja äiti säästyi tikeiltä. Aivan huikea viimeinen synnytys. 

Kätilö sanoi mulle synnytyksen jälkeen, että oksitosiini oli niin pienellä, että synnytys hoitui mun omilla supistuksillani. Tiedä sitten sanoiko noin vain, jotta mulle tulisi parempi mieli, mutta tietysti haluan uskoa hänen vilpittömästi tarkoittaneen sitä. Jäi tosi hyvä fiilis, kun ymmärsi kehon osanneen toimia kuten piti. Aiemmissa synnytyksissäkin on ilmeisesti ollut sama juttu, että ne itkutärinäkipu on alkanut paikkojen nopeasta aukeamisesta.

Ihana poikamme siskojen valitseman Niiskuneiti-lelun kanssa


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Vauvakuplasta terveisiä!!

Ei liene ylläri, että hiljaisuus blogin puolella on johtunut ihan tuosta pikkumiehestä, joka syntyi lopulta loppukirin saattelemana raskausviikolla 42+1. Ei sentään 42+2, kuten vitsillä heitin jossain vaiheessa raskautta ;)

Synnytyksestä kerron erillisessä postauksessa lähiaikoina, mutta sanottakoon, että meni loistavasti ja oli paras synnytys omalla kohdallani. Voimaannuttava jopa.


Sairaalassa ei saanut vieraina käydä muut kuin vauvan lähiperhe eli isä ja sisarukset. Näinpä meillä on kotona käynyt tuttuja tervehtimässä ja muutamia muistamisia on tullut postitse.


Vauvan kanssa on lähtenyt sujumaan tosi kivasti. Hän syö, nukkuu ja seurustelee. Ei turhia karju, ainakaan vielä. Tällä hetkellä hän nukkuu yönsä niin, että hän käy nukkumaan puolen yön tuntumassa, nukkuu neljä tuntia, syö tunnista kahteen ja jatkaa taas unia kolmesta neljään tuntia. Paitsi tänään hän kävi yöunille kymmenen tietämissä. Herännee kahdelta syömään ja sitten varmaan viiden kuuden kieppeissä. Toivottavasti nukkuisi siitä vielä pari tuntia. Mun puolesta voisi heräillä aamulla ajoissa, niin menisi kaikki aamumenot jouhevasti eikä tarttisi pientä herätellä kesken unien. 



Huomenna olisi edessä päivä lasten kanssa neljästään. Tiedossa kauppareissua ja sen sellaista. Miekkonen on ollut isävapailla ja on edelleen, huomiselle on vaan koko päivän meno. On kyllä ollut mukavaa olla koko perheenä kotosalla.