lauantai 3. lokakuuta 2015

Vähän epäonnea graduun liittyen

Oi voi, viime kertaisen päivityksen innokkuus sai pahan kolauksen seuraavana päivänä, kun menin koululle naputtelemaan. Fiksuna olin ajatellut, että koska kirjoitettavaa aiheanalyysiin oli enää muutama kappale ja lähteet oli selvillä sekä ajatus selkeänä päässä, voin aamupäivän viettää vaateostoksilla. Virhe.

Saapuessani koulumme thesis-luokkaan huomasin koneen loganneen minut ulos. Olin olettanut, että koska kone on mulle varattu viikon, se pysyy nukkumassa ja tyyliin lukossa silloin, kun en ole hetkeen käyttänyt. Tuo ei olisi ollut ongelma, jos olisin muistanut tallentaa kirjoittamani tiedoston. NiinPÄ! Epic fail! Perustelen moista lapsusta sillä, että yleensä käytän google docsia, joka tallentaa koko ajan. Työtäni ei siis löytynyt mistään. Kone ei automaattisesti tallentanut kertaakaan, joten sinne ei ollut muodostunut edes recovery fileä. 

Ihan tulee zen-olo kaunista katsellessa. Kadonneen työn tuoma tunne olisi vaatinut pitkää pilvien tuijottelua.

Onneksi olin kirjoitellut edellistä versiota tehdessäni artikkeleista talteen tarvitsemani pointit ja pystyin melko helposti koostamaan analyysin uudelleen. Tosin tilannetta ei helpottanut koko ajan paheneva flunssafiilis päänsärkyineen. Jäi melkolailla puolitiehen ne osiot, jotka olin ajatellut lisääväni sinä päivänä. Käytin työhön aikaa myös torstai-iltana, mutta ei siitä oikein mitään meinannut tulla, kun oli tosi kipeä olo. Tänään perjantaina oli sitten se gradusemma. Kyllä ärsytti antaa semmonen räpellys eteenpäin. Mutta välillä on ymmärrettävä oma rajallisuus. Eilen illalla puoli yhdentoista aikaan päätin, että on järkevämpää semmapäivän kannalta mennä nukkumaan muutaman pillerin kera (buranaa ja vitamiinia, toim. huom.) kuin yrittää saada tekstiä aikaiseksi.

Ja hyvä niin. Se osuus, joka oli toiseen kertaan kirjoitettu, oli ihan hyvää matskua maikan mielestä, mutta toinen katsantakanta oli "epämääräistä tiedettä". Tosin olin osannut näin tulkita rivien välistä tässä aihetta pohtiessani, kun minua oli aina sillai vaivihkaa yritetty saada ottamaan vähän erilaiset termit ja määritelmät käyttöön ;) Nyt sain ihan fiksut perustelut ja muutankin hieman sitä ajatusta. Itseäni oli hämmentänyt se, että psykologisesta pääomasta oli kuitenkin löytynyt ihan tieteellisistä laatulehdistä olevia artikkeleita. Se aihe lienee nyt siis kuopattu ja käyn entistä suuremmalla tarmolla psykologisen omistajuuden kimppuun.

Terveellistä kouluruokaa, vain 1,81€/annos, ja maistuvaakin :)

Gradusemma itsessään oli oikein mukava ja inspiroiva kokemus. Oli kiva päästä ryhmissä käymään läpi aiheita ja ajatuksia projektin tiimoilta. Meidät ryhmiteltiin sen mukaan, koska ajattelemme tekstin olevan valmista. Itse olen määritellyt ensimmäisen version olevan valmis maaliskuun lopussa. Sitten viilailen sitä jonkin aikaa, jotta saan sen itseäni miellyttävään muotoon. Tarkoitus olisi lopulta olla valmis elokuun lopussa. Olen laskenut siihen mahdollisen viivästymän tarkastuksessa, kun heinäkuussa on tyypillisesti maikkojen lomia. Tällainen on tämän hetken suunnitelma. Se voi elää vielä monesti matkan varrella. Suurin kysymysmerkki on tällä hetkellä organisaatio, jota tutkisin gradussani. Kunhan saan tuon psykologisen omistajuuden, työnimun ja organisatorisen sitoutumisen suhteet päässäni selväksi, laadin ideapaperin ja lähestyn potentiaalisia yrityksiä. Tai oikeastaan minulla on tällä hetkellä mielessäni yksi potentiaalinen yritys, pitänee miettiä vielä suunnitelma berttoja.

Mutta nyt lähden nukkumaan toivoen, ettei tuo ulkona oleva myräkkä vie sähköjä ja jätä minua aamukahvitta. Lisäksi meinasin unohtaa graduni viikonlopuksi ja lähden pieneen reissuun, jossa odottaa sekä päivällä synttärikemut että ilta kavereiden kanssa :)

Ei kommentteja: